Lounais-Häme Forssa

Kuin seepra savannilla — Tiia Ahola purki pelkoa ja ahdistusta kirjoittamalla romaanin

Tiia Ahola kirjoitti sairautensa romaaniksi omaa oloaan helpottaakseen ja toisia auttaakseen.
Tiia Ahola nauttii luonnonrauhasta Koijärvellä pian neljä vuotta täyttävien kaksostyttöjensä kanssa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Tiia Ahola nauttii luonnonrauhasta Koijärvellä pian neljä vuotta täyttävien kaksostyttöjensä kanssa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Mitä aivoissa tapahtuu pelon hetkellä? Silloin, kun mieli muuttuu vaaroja viliseväksi savanniksi, jossa vaihtoehtoina ovat puolustautuminen tai pakeneminen.

Koijärvellä metsän keskellä perheineen lomaileva Tiia Ahola tietää, millaista on elää pelon vallassa. Pelon, joka kehittyy ja kasvaa omassa mielessä, mutta jota voi myös oppia hallitsemaan. Kun elämä on epävarmaa ja stressaavaa ja kun haluaa kaiken olevan täydellistä ja kontrolloitua.

Matkaoppaasta poliisiksi

Porilaislähtöinen Ahola lähti heti lukion suoritettuaan Helsinkiin opiskelemaan. Kansainvälisen markkinoinnin opintojen myötä veri veti maailmalle kaikkiaan seitsemäksi vuodeksi. Englannissa, Belgiassa ja matkaoppaana useammassa maassa vietettyjen vuosien jälkeen koitti paluu Suomeen.

– Olin Thaimaan Phuketissa tsunamin aikaan. En nähnyt aaltoa, mutta sen jälkeen tuli vahva tunne, että jokin kriisinhallintatehtävä voisi olla hyvä, Ahola kertoo.

Iän karttuessa Tiia Ahola alkoi kaivata muutakin kuin reissaamista.

– Kaupallinen ala alkoi tuntua teennäiseltä, niinpä hain poliisikoulun. Valmistumisen jälkeen olin Helsingissä silloisessa ulkomaalaispoliisissa kuusi vuotta, äitiyslomaani asti.

Täysellisyyden tavoittelua, epäonnistumisen pelkoa

Jo kotoa Helsinkiin muuttaessaan Ahola oirehti. Hän ei ymmärtänyt, mistä on kyse, kun elämä oli ylenpalttista huolehtimista ja taudin pelkoa.

– Olin aina velvollisuudentuntoinen ja tavoittelin täydellisyyttä. Kaksosten synnyttä imetyksen olisi pitänyt onnistua täydellisesti. Ahdistuin, kun alussa oli ongelmia, mutta kaikki oli hyvin, kun molemmat lapset alkoivat kasvaa hyvin.

Velvollisuudentuntoon liittyi halu olla aiheuttamatta lapsille mitään pahaa. Samalla mielessä takoi pelko, että kuitenkin epäonnistun ja jotain pahaa tapahtuu.

– Mitä enemmän pelkoja päässään pyöritti, sitä pahemmalta ja ahdistuneemmalta olo tuntui. Äitiys muuttaa ihmistä, ja se tunteiden kirjo pitäisi hyväksyä. Väsymys ja stressi tuovat heikkoudet esiin.

Diagnoosiksi pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö

Ahola sai pakko-oireisen ahdistuneisuushäiriön (OCD) diagnoosin kolmisen vuotta sitten.

– Diagnoosi kädessä menin psykiatrin luo. Siellä vahvistui, että diagnoosini osui oikeaan. Tämä on henkilökohtaista selviytymistaistelua, jossa lääkitys, terapia ja stressin hallinta auttavat.

Sairautensa myötä Ahola on lukenut paljon aiheesta. Hänelle syntyi myös vahva tarve kirjoittaa tuntemuksistaan. Toukokuussa ilmestyi romaani Seepra, joka ajatteli liikaa. Fiktiivinen kertomus, jossa on vahva oma kokemus taustalla.

– OCD:sta on kirjoitettu suomeksi aika vähän. Oleellista on, ettei tartu liikaa siihen pelkoonsa. Äkkiä on noidankehässä, jossa pelkää sitä enemmän mitä enemmän pyrkii asioita varmistelemaan.

Myös fyysisiä oireita

Kirjassa Aholan alter ego on täydellisyyteen pyrkivä toimittaja Elina, joka hoitaa kaksosiaan ja pelkää koko ajan vahingoittavansa heitä ja epäonnistuvansa. Samoin kuin kirjailija itse hänen päähenkilönsä saa apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Siinä tehdään asioita, jotka ahdistavat ja selvitään niin, että ahdistus menee ohi.

– Jos aivot tajuavat, etteivät ahdistava asia ja siihen liittyvät ajatukset kiinnostakaan, ahdistus lievittyy. Mitä enemmän ahdistus päässä pyörii, sitä enemmän aivot luulevat, että tämä on tärkeä asia ja se jää mieleen pyörimään, Ahola selittää.

Mielen ahdistus aiheuttaa myös fyysisiä oireita.

– Käyn edelleen terapiassa, mitään nopeaa parannusta tähän ei ole. Tiedostan, että on huonompia ja parempia päiviä. Lähipiirin voi joskus olla vaikea vaihteluita ymmärtää.

Oma sairaus unohtui kirjoittaessa

Romaanin kirjoittaminenkin lähti terapiassa tehdyistä harjoituksista. Niistä se laajeni, ensin oli syntymässä omaelämäkerta. Lukemansa ja näkemänsä dokumentin myötä Ahola hoksasi, että savannin seepra, joka suojelee poikastaan, on samassa tilanteessa kuin hän itse. Niin syntyi romaanissa keskeinen seepra-teema.

– Unohdin oman OCD:ni kun kirjoitin. Pakko-oireisessa ahdistuneisuushäiriössä pelon aihe voi olla melkein mikä vain. OCD iskee siihen asiaan, joka itse kullekin on tärkeä.

Varsinainen kirjoitusprosessi oli nopea, käsikirjoitus valmistui viidessä kuukaudessa.

– Tytöt olivat kerhossa kolmena aamuna viikossa. Kävelin koiran kanssa paljon ja kirjoitin mieleen tulleita ajatuksia kännykällä. Suuri osa kirjan tekstistä onkin kännykällä kirjoitettu, kertoo Ahola.

Ahola valitsi romaanin, tietokirjan kirjoittaminen ei hänellä tullut mieleenkään.

– OCD:ssä keksit tarina päässäsi. Se on mielikuvituksen kauhukertomuspuoli, jonka kaunokirjallisuudessa saa hyvän palvelukseen, kuivailee Ahola.

Koijärvellä mieli lepää

Tällä hetkellä Tiia Ahola työskentelee Helsingin rikospoliisin tutkinnassa vanhempana rikoskonstaapelina. Myös hänen miehensä on Helsingissä töissä. Perhe asuu osan viikosta Helsingissä, osan Koijärveltä hankitulla mökillään.

– Mielelläni asuisin maalla, täällä mieli lepää. Mies on niin helsinkiläinen, ettei häntä tänne pysyvästi saisi, Ahola sanoo. FL

Uusimmat

Näkoislehti

10.8.2020

Fingerpori

comic