Lounais-Häme Hämeenlinna

Kuivat tiet ja hyvä ajokeli saivat kuljettajien kaasujalat painumaan laittomille lukemille

Hämeen poliisin mukaan hyvä sää ja ajokeli ovat villiinnyttäneet osan autoilijoista kokeilemaan rajojaan laittomissa nopeuksissa.

Hämeen poliisilla on ollut viimeisen vuorokauden aikana runsaasti tehtäviä. 350 tehtävän joukossa korostuivat nopeusvalvonnan lisäksi erilaiset pahoinpitelytehtävät.

 

Hattulassa liikennepoliisin moottoripyöräpartio havaitsi pohjoisen suuntaan kovaa nopeutta kulkeneen henkilöauton lauantaina illalla.

Henkilöauton nopeudeksi mitattiin 205 km/t, kun nopeusrajoitus salli 120 km/t.

Autoa ajoi parikymppinen seinäjokelaismies, jolla oli kyydissään kolme matkustajaa. KUljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä kuulusteltiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä.

 

Janakkalassa poliisi mittasi lauantai-iltana vastaantulevan ajoneuvon kulkevan 155 km/t tuntinopeudella sadan kilometrin rajoitusalueella.

Forssasta kotoisin ollut mieskuljettaja määrättiin ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa.

 

Sysmässä poliisi pysäytti lauantaina nelostiellä jopa 182 kilometrin tuntinopeudella ajaneen auton.

Autoa ajanut orimattilalaisnainen määrättiin ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Hollolassa mopoauto ajoi Vesikansantieltä vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään lauantaina iltapäivällä. Mopoauton kuljettaja ei havainnut kääntymässä olleen auton pysähtymistä, vaan törmäsi henkilöauton perään.

Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. FL

 

 

 

 

Uusimmat