Lounais-Häme

Kuka vie ja ketä viedään– tanssihaasteesta syntyi kohu

Seitsemän tanssikoulua aloitti pari viikkoa sitten Miesten tanssihaasteen. Tanssihaaste on projektin sivuston mukaan suunnattu kaikille miehille, tai viejille, jotka eivät vielä tanssi paritansseja.

Iltalehti kertoi viime viikolla, että tasa-arvovaltuutettuun on oltu yhteydessä tapahtuman nimen ja sen miehille tuoman rahallisen edun vuoksi.

-Tanssikoulun tarkoitus ei ole syrjiä ketään. Haaste ei ole suunnattu pelkästään miehille, vaan viejille. Viejä on vain hassu sana, haasteprojektin projektipäällikkö Hanna Tuominen selventää.

 

Yksi seitsemästä tanssikoulusta on myös Forssan seudulla toimiva Tanssikoulu Antti Törmänen.

Tuominen on koulun tanssinopettaja.

-Meillä oli viime vuonna kaksi kertaa vastaavanlainen haaste, mutta se oli kohdistettu kaikille tanssijoille, Tuominen kertoo.

Muut tanssikoulut innostuivat ideasta ja yhteistyökumppaniksi lähti myös Suomen tanssinopettajain liitto.

 

Tuomisen mukaan 90 prosenttia viejistä on edelleen miehiä. Hän lisää, että haasteeseen voivat myös naiset tarttua, mutta harva nainen haluaa olla viejä.

Tai ainakin harrastuksen alkumetreillä halutaan olla perinteisessä roolissa eli vietävänä.

-Ihmiset ovat edelleen perinteisten arvojen kannalla. Nais- ja miesparit ovat sallittuja, mutta ehkä siihen ei vielä olla valmiita. Maailma muuttuu pikkuhiljaa.

 

Tuomisen mukaan tanssilavakulttuuri on kuitenkin muuttumassa. Monet käyvät tanssimassa nimenomaan liikunnan vuoksi eikä silloin ole merkitystä, onko nainen viejä vai vietävä.

-Aika usein liikunnasta tykkäävät vaihtavat välillä viejiksi ja vietäviksi.

Tuominen ei osaa sanoa, miksi miehet eivät lähde tanssikursseille, vaikka moni harmitteleekin yksinäisyyttään.

-Olemme keskustelleet paljon miesten kanssa aiheesta ja monet sanovat, että paritanssit ovat vanhojen juttu tai tosimies ei tanssi.

 

Tanssikoulu ei ole saanut negatiivista palautetta haasteesta. Viesteissä on kannustettu ja toivottu, että haaste poikii uusia viejiä.

-Tasa-arvovaltuutetustakaan en ole Iltalehden jutun maininnan jälkeen kuullut, Tuominen summaa.

Tähän mennessä tanssikoulu on saanut noin sata hakemusta. Tuomisen mukaan hakijoiden joukossa on yksi nainen.

 

Ylitarkastaja Miko Lempinen tasa-arvovaltuutetun toimistosta kertoo, että hän laatii tällä viikolla tanssikouluille selvityspyynnön asiasta.

Kouluilla on muutama viikko aikaa antaa selvitys.

-Sen jälkeen teen lausunnon asiasta.

Lempisen mukaan aiempien lausuntokäytäntöjen perusteella mies-alkuinen haaste ei ole tasa-arvolain mukainen, paitsi, jos tarjous olisi ajallisesti rajattu yhteen päivään tai tarjous ei ole rahalliselta arvoltaan merkittävä.

-Tanssikurssin hinta on merkittävä. Viidenkympin jääkiekkopelin hinnassa liikutaan ylärajoilla.

 

Lempisellä riittää työtä vastaavien tarjousten kanssa. Viimeisin isompi kohu liittyi Finlaysonin kampanjaan, jossa naiset saivat euron ostoksen 83 sentillä.

-Kampanjaa piti täsmentää niin, että myös miehet saivat hinnanalennuksen.

Lempinen toteaa, että ihmistä ei pitäisi enää tänä päivänä suosia tai syrjiä sukupuolen perusteella.

-Nämä asiat muuttuvat aika hitaasti. FL

 

Uusimmat