Lounais-Häme Forssan seutu

Kulttuuriyhdistys Kuviota johtaa Minna Autio - Painopisteenä kulttuurihyvinvointi ja luovuuden edellytykset

Kuvio työskentelee kulttuuriyhteisöjen hyväksi ja on luovien toimijoiden paikallinen edunvalvoja. Kuvituskuva. Kuva: Tuomela Tapio
Kuvio työskentelee kulttuuriyhteisöjen hyväksi ja on luovien toimijoiden paikallinen edunvalvoja. Kuvituskuva. Kuva: Tuomela Tapio

Kulttuuriyhdistys Kuvion hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu humppilalainen esikoiskirjailija Minna Autio.

Kuvio aikoo jatkossakin kehittää toimintaansa kulttuurin parissa. Pyrkimyksenä on myös laajentua alueellisesti ja saada lisää sekä yhteisö- että kuntajäseniä.

– Ensi vuonna paneudumme erityisesti kulttuurihyvinvointiin sekä luovien toimijoiden edellytyksiin voida hyvin ja edetä omalla alallaan. Toimimme kuntien ja monenlaisten kulttuuriyhteisöjen hyväksi, mutta pyrimme pitämään huolta myös yksin työskentelevien luovien toimijoiden eduista, Autio toteaa.

Pitkäaikainen puheenjohtaja Päivi Paija jatkaa hallituksessa Tammelan kunnan edustajana. Kuntajäseninä hallituksessa vaikuttavat Paijan lisäksi Minna Aaltonen (Forssa), Anu Tujunen (Jokioinen), Jari Hjelm (Humppila) ja Eeva Lehtonen (Ypäjä).

Mukana hallituksessa ovat myös yhteisöt Art Tsydeemi oy (Antti Niemi), Kuhankosken Kilta (Outi Rämö), Forssan Mykkäelokuvayhdistys (Juhani Pellonpää), Taideyhdistys Itu (Kirsi Heikkilä), Lounais-Hämeen Musiikkipäivät (Keijo Aho) ja Forssa eläväksi ja kauniiksi (Tiina Korsimaa-Simola).

Henkilöjäseninä mukana hallituksessa ovat Antti Latva, Pirjo Poutanen ja Tuomas Vesala.

Fingerpori

comic

Uusimmat