Lounais-Häme Tammela

Tammelan kunnanjohtajan hakuaika päättyy tammikuussa - Kalle Larssonin määräaikainen sopimus loppuu lokakuussa

Valinta pyritään tekemään ylimääräisessä valtuuston kokouksessa maaliskuussa.
Tammelan kunnanjohtajan Kalle Larssonin määräaikainen virkasopimus päättyy ensi vuoden lokakuussa.

Tammelan kunnanhallitus tarkensi kunnanjohtajan virkasuhteen täyttämiseen liittyviä yksityiskohtia. Alkujaan virka oli tarkoitus julistaa haettavaksi ajalle 7.–28. joulukuuta, mutta hakuaikaa jatkettiin joulun ja vuodenvaihteen pyhien johdosta 7. tammikuuta 2019 asti.

21. tammikuuta pidettävässä kunnanhallituksen kokouksessa päätetään joko haastateltavista tai hakuajan jatkamisesta. Tarkoitus on, että haastattelut pidettäisiin viikoilla 5 ja 6.

– Kunnanhallitus tekee valintaesityksensä kunnanvaltuustolle 18. helmikuuta järjestettävässä kokouksessa. Valtuuston ylimääräinen kokous pidetään 4. maaliskuuta ja siinä valitaan henkilö kunnanjohtajan virkaan, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Simo Pärssinen (kesk.).

 

Lue myös: Johtajavalinnat mietinnässä Tammelassa – kuntapäättäjät myöntävät tilanteen haasteellisuuden

 

Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larssonin määräaikainen, viisivuotinen sopimus päättyy lokakuun lopussa 2019. Larsson on aiemmin kertonut Forssan Lehdelle, että antaa suostumuksensa virkaan jos joku häntä kysyy, muttei aio hakea sitä.

Tammelan kunnanvaltuutetuista ainakin Pärssinen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ismo Ojansuu (sd.) ja 1. varapuheenjohtaja Olli-Pekka Jasu (kok.) ovat kertoneet kannattavansa Larssonin virkasuhteen jatkamista. FL

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic