Lounais-Häme Forssa

Kuntapäättäjät museoharjoittelussa Kuosikeskuksessa: Forssan kuosibrändiä pitäisi vahvistaa

Voisiko kuosiperintö näkyä myös roskiksissa ja Forssa olla yksi iso nähtävyys? Kaupungin kuosiuttamiseen virisi uusia ideoita, kun päättäjät jalkautuivat museoharjoitteluun.
Lempikuosinäytteet valittuaan museoharjoittelijat Maija Kranni (edessä), Ritva Aho ja Suvi Aaltonen pääsivät osallistumaan tilataideteoksen tekemiseen. Reika Vesalan kuratoima teos koostuu neljästä osasta samaan tapaan kuin joka vuodenajalle on aikoinaan ollut oma kuosimallistonsa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Lempikuosinäytteet valittuaan museoharjoittelijat Maija Kranni (edessä), Ritva Aho ja Suvi Aaltonen pääsivät osallistumaan tilataideteoksen tekemiseen. Reika Vesalan kuratoima teos koostuu neljästä osasta samaan tapaan kuin joka vuodenajalle on aikoinaan ollut oma kuosimallistonsa. Kuva: Lassi Puhtimäki

– Värit ovat kuin suoraan Forssan logosta, Suvi Aaltonen (vas.) ihastelee Finlaysonin sinivihreää Aalto-kuosia hypistellessään.

Ritva Ahon (sd.) lempikuosi on muistoja herättävä Timo Sarpanevan Ambiente, johon hän ja sisko nuorina tyttöinä tälläytyivät Ryskeen tanssilavalle lähtiessään.

Maija Kranni (vihr.) valitsee suosikikseen syntymävuotensa 1994 mukaan forssalaista tuotantoa olevan digiajan alun kuosin.

Kun Kuosikeskuksen riippunäytteet ovat tulleet tutuiksi, Kuoseja kaupungille -hankkeen projektikoordinaattori Kristiina Huttunen ohjaa kuntapäättäjät solmimaan räsyjä vuodenaikoja kuvaavaan tilataideteokseen.

– Sitten joskus kun Kuosikeskus toivottavasti on avoin arkistotila, nämä laitetaan esille ikkunoihin, Huttunen kertoo.

 

Tällä viikolla vietetään Museoliiton koordinoimaa Poliitikon museoharjoittelu -kampanjaa, jonka innoittamana myös Forssan museo lähetti avoimen kutsun paikallisille valtuutetuille ja lautakuntien jäsenille.

Aaltosen, Ahon ja Krannin lisäksi harjoittelutarjoukseen tarttuivat tiistaina Lotta Saarenmaa (kok.), Marjut Kallioinen (kesk.) ja Aila Lahtinen (ps.).

Huttunen kertoo museoväkeä lämmittäneen, että moni muukin suhtautui ideaan kannustavasti, vaikkei päässytkään paikalle.

Hän ja museonjohtaja Kati Kivimäki kokevat, että päättäjille on tärkeää näyttää, miten monipuolista työtä museossa tehdään kulissien takana.

Kulttuuriperinnöstä on paikalliseksi voimavaraksi.

– Haluamme tuoda esille kuosiperintöä, koska se on valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin kiinnostava asia, Huttunen sanoo.

 

Kranni vakuuttaa heitä päättäjinä kiinnostavan, onko jotain, mitä he voisivat tehdä museon hyväksi.

– En ole itse Forssasta kotoisin. Museoharjoittelu on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua paikalliseen kulttuuriin.

Ahon ja Aaltosen juuret ovat syvällä forssalaisessa tekstiiliperinteessä: Ahon äiti oli pumpulienkeli, ja Aaltosen isoäiti, isoisä ja isä ovat työskennelleet Finlaysonilla.

Kolmikosta ”Kuosien kaupunki” on Forssalle osuva brändi, jota pitäisi vahvistaa.

Kuosit ovat näkyneet kaupungilla jo istutuksissa, sähkökaapeissa ja jouluvaloissa, ja suunnitteilla on muraali rehutorniin.

– Kaupunkipuistoineen ja kuosiroskiksineen Forssasta tulee yksi iso nähtävyys, Aaltonen visioi.

Aho tietää, että Raumalla kaduillakin on pitsigraffiteja.

– Miksei meillä voisi olla kuosia tai räsymattoa?

 

Forssan museossa pohditaan Kuosikeskuksesta ylijäävien riippunäytteiden tuotteistamista.

– Museon perustehtäviin kuuluu kulttuuriperinnön säilyttäminen, esittäminen ja tutkiminen. On kiinnostavaa pohtia, miten tehdä se niin, että kävijä nauttii ja kuluttaa, jotta se palvelee myös yhteiskuntaa, Kivimäki miettii.

Hän toteaa päättäjiltä tarvittavan viisautta, jotta kaupunki pystyy talouspaineissa säilyttämään perustoiminnot luopumatta silti identiteetistään.

Aaltonen katsoo museoilla olevan matkailun kannalta kasvava merkitys. Kivimäki joukkoineen saa heiltä kiitosta työstään.

– Ilman historiaa ei ole tulevaisuutta, Aho muistuttaa. FL

 

Luitko tämän: Sivistyslautakunta päätti: Kuosikeskus Kehräämölle

Lue myös: Forssan tekstiiliperintö järjestykseen talkoilla – Aineisto jaetaan museokokoelmaksi ja käyttökokoelmaksi

 

Fingerpori

comic

Näkoislehti

30.3.2020

Uusimmat