Lounais-Häme

Kuntien kesätyöt on jaettu

Yksityisellä puolella saattaa olla nuorille vielä joitakin avoimia kesätyömahdollisuuksia.
Emmi Korteniemi ja Annika Kinnunen ovat päässeet jo kesätöiden makuun. He paiskivat töitä Siivouspalvelu Forssan Ilonassa ainakin elokuulle saakka. Töiden päättymiseen vaikuttaa se, mitä käy jatko-opintohauissa.

Forssalainen siivouspalveluyritys Forssan Ilona työllistää tulevana kesänä 12 nuorta. Yrityksessä työskentelee parikymmentä kokoaikaista työntekijää, joten kesätyöntekijöiden määrä on kohtuullisen suuri.

Toimitusjohtaja Kimmo Aalto sanoo kesätyöntekijöiden haun muuttuneen vuosien aikana.

– Viisi vuotta sitten kesätöistä oli tullut monta yhteydenottoa jo tammikuussa. Tänä vuonna oli pääsiäiseen mennessä tullut muutama kysely lähinnä sellaisilta, jotka ovat olleet meillä töissä aiempina kesinä, Aalto sanoo.

Yritys pani pystyyn pienimuotoisen some-kampanjan ja levitti sanaa tuttujen keskuudessa. Hakijoita alkoikin löytyä ja nyt on sopiva porukka kesää varten kasassa.

Emmi Korteniemi aloitti Ilonassa kesätyöt jo maaliskuun lopussa ja Annika Kinnunen huhtikuussa. Molemmat ovat tämän kevään ylioppilaita, mikä mahdollisti aikaisen aloituksen.

– Työ on ollut aika lailla sellaista kuin odotinkin. Liikuttua tulee aika paljon enemmän kuin vaikka toimistohommissa, Korteniemi sanoo.

Sekä Korteniemi että Kinnunen ovat aloittaneet kesätyöuransa kunnan kesätyöpätkällä 14-vuotiaina.

Ohjaamo Forssan palveluohjaajan Laura Orttenvuoren mukaan vielä on jonkin verran nuoria, jotka etsivät työtä kesäksi. Avoimet, ilmoitetut kesätyöpaikat alkavat toukokuulla olla vähissä, mutta Orttenvuori kannustaa suoriin yhteydenottoihin ja avoimien hakemusten täyttämiseen.

– Monen yrityksen nettisivuilla pystyy jättämään avoimen hakemuksen. Joskus työntekijän tarve voi tulla yllättäen, ja silloin lähdetään yleensä perkaamaan hakemuksen jättäneitä. Hakemuksia kannattaa ehdottomasti edelleen täyttää.

Orttenvuoren mukaan yritykset ovat jonkin verran yhteydessä Ohjaamoon omista vapaista paikoistaan. Yhteydenotot myös yritysten suunnasta ovat enemmän kuin suotavia.

Kuntien kesätyöpaikat herättivät perinteiseen tapaan suurta kiinnostusta. Forssa lupasi takuutyöpaikan kaikille vuonna 2002 syntyneille. Toimistosihteeri Tuija Lahtinen kertoo hakijoita olleen 98.

– Vanhemmissa ikäluokissa, eli vuosina 2001–98 syntyneissä hakijoita oli 141 ja työpaikkoja 75. Kutakuinkin puolet hakijoista pystymme työllistämään, ja samalla tasolla on oltu aiempinakin vuosina.

Pääsääntöisesti nuoret palkataan kahden viikon jaksolle ja työaika viikossa on 30 tuntia.

Forssassa yritykset eivät ole ottaneet kaupungin maksamaa kesätyöllistämistukea omakseen. Lahtisen mukaan tukea ollaan tässä vaiheessa maksamassa viidestä nuoresta.

Sen sijaan esimerkiksi Somerolla työllistämistuen hakijoita oli yllin kyllin. Kaupunginkamreeri Aino Arola kertoo, että 300 euron suuruinen tuki on päätetty myöntää 37 yritykselle, jotka palkkaavat nuoren kesätöihin.

Somerolla määrärahoja nostettiin tälle vuodelle ja kaupungille saadaan palkattua yhteensä 46 16–20-vuotiasta kesätöihin.

– Hakijoita oli tänä vuonna 118. Työpätkiä on hieman eri mittaisia, valtaosa on töissä neljä tai viisi viikkoa, Arola kertoo. FL

Kesäyrittäjäksi ehtii vielä

Valtaosa nuorten kesätyöpaikoista on tähän mennessä jo täytetty, mutta ainakin yksi vaihtoehto on forssalaisnuorille vielä avoinna. Ohjaamo Forssan ja Forssan Yrityskehityksen yhteiseen KesäYrittäjyys-projektiin voi hakea mukaan 11. toukokuuta asti.

Ohjaamon projektipäällikön Hanna Segarran mukaan kesäyrittäjyys on herättänyt jonkin verran nuorten kiinnostusta.

– Muutamia kyselyjä ja ehdotuksia yrityksiksi on tullut. Kyselyjä on tullut jonkin verran myös naapurikunnista, mutta niissä emme valitettavasti ole voineet olla avuksi, kun kyse on Forssan kaupungin toiminnasta, Segarra harmittelee.

Segarra kannustaa kaikkia 16–25-vuotiaita kesäyrittäjyydestä kiinnostuneita forssalaisia olemaan Ohjaamoon yhteydessä. Hakuajan päättymisen jälkeen järjestetään mukaan valikoituneille nuorille infotilaisuus, jossa kerrotaan prosessista tarkemmin.

– Infotilaisuuteen osallistuminen ei vielä sido mihinkään, vaan nuori voi siinä vaiheessa perääntyä, jos kesäyrittäjyys ei tunnukaan omalta.

Ne nuoret, jotka haluavat viedä kesäyritystään eteenpäin, saavat infotilaisuuden jälkeen henkilökohtaista ohjausta ja apua liiketoimintasuunnitelmaansa Forssan yrityskehityksestä.

– Ohjaamo toimii tukena ja sparraajana, Segarra sanoo.

Forssan kaupunki maksaa nuorelle kesäyrittäjälle tukea 330 euroa, mikä on samansuuruinen summa kuin kaupungin kesätyöpätkästä on mahdollista ansaita. Tuen saaminen edellyttää, että kesäyrityksen liiketoiminta konkreettisesti käynnistyy.

Yritystoiminnan on tarkoitus olla nuoren näköistä ja toimia nuoren omista lähtökohdista. Nuori hoitaa itse yrityksensä markkinoinnin ja määrittelee, miten pitkään haluaa yritystä pyörittää.

– Joku voi pyörittää muutaman viikon ja joku toinen vaikka koko kesän. Mitään estettä ei ole liiketoiminnan jatkumiselle kesänkin jälkeen, Segarra huomauttaa.

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic