Lounais-Häme

Kuntokotiyhdistys lopettanee toimintansa

Lamminniemen hyvinvointikeskus siirtynee Someron kaupungille ilman maksuja tai ehtoja.

Hyvinvointikeskusta tällä hetkellä pyörittävä Someron Seudun Kuntokotiyhdistys ry päätti hallituksen kokouksessa eilen, että mikäli yhdistys päätetään lopettaa, kaikki sen varat ja velat siirtyvät suoraan Someron kaupungille. Näin määritellään yhdistyksen sääntöjen viimeisessä pykälässä. Yhdistys on etsinyt Lamminniemen hyvinvointikeskukselle jatkajia kuuden vuoden ajan, mutta yhtään potentiaalista kumppania ei ole löytynyt.

-Valtakunnan isot toimijat eivät ole kiinnostuneita Lamminniemestä, koska sen asiakaskunta hupenee. Someron kaupunki taas ei maksa kiinteistöstä penniäkään, yhdistyksen puheenjohtaja Aulis Kankare sanoo.

Käytännössä Kuntokotiyhdistyksen lopettaminen ei käy nopeasti. Yhdistyksen purkaminen tarvitsee kaksi yleistä kokousta, joiden välillä pitää olla vähintään 30 päivän väli. Yhdistyksen puheenjohtajan Aulis Kankareen mukaan ensimmäinen kokous päästään pitämään aikaisintaan vähän ennen juhannusta. Lopullinen päätös yhdistyksen kohtalosta ja Lamminniemen siirtymisestä kaupungille menee syksyyn.

-Lamminniemi on mahdollisuuksien kiinteistö. Se on hyvässä kunnossa, ja sinne pystyy keskittämään tärkeitä palveluita, Kankare sanoo. FL

Uusimmat