Lounais-Häme

Kuoppia Lounais-Hämeessä: Kova kelirikko kurmuuttaa kuljettajia

Poikkeukselliset talviolosuhteet ovat vaurioittaneet päällysteitä normaalia enemmän muodostaen teihin muun muassa halkeamia ja reikiä.

Sateisen syksyn takia teiden rungot olivat hyvin märkiä ennen jäätymistään pakkaskaudella. Lämpötila sahasi nollan tienoilla koko alkutalven, mikä oli omiaan kuluttamaan päällystettä.

-Kun alkutalvi oli erittäin märkä ja paljon ajettiin tammikuussakin paljaalla asvaltilla nastarenkailla, kuluminen on ollut tavallista kovempaa. Odotamme, että reikiä ilmenee keväällä päällysteissä melko paljon, sanoo kunnossapitoyksikön päällikkö Pekka Rajala Uudenmaan ELY-keskuksesta.

Kevään edistyessä teiden runkoon jäätynyt vesi sulaa, mikä voi aiheuttaa muodonmuutoksia. Yleensä ne palautuvat kesään mennessä.

 

Forssan Seudun Taksien varapuheenjohtaja Ari Saarinen toteaa, että teiden kunto seudulla on rapautumassa. Päällysteissä on uria ja reikiä.

-Jo viime kesältä jäi korjausvelkaa. Tilanne vain paheni, kun korjaamattomia paikkoja jäi talveksi, lämpötilat sahasivat pitkään nollan kahta puolta, reikiin pääsi vettä ja jäätyi.

Reikiä pyritään Rajalan mukaan paikkaamaan sitä mukaa kuin niitä syntyy.

-Osaan joudutaan tekemään tilapäisiä paikkauksia, joita paikataan uudestaan pysyvämmin touko-kesäkuussa.

-Toistaiseksi näyttää siltä, että suuri osa vaurioista tulee olemaan pinnallisia.

 

ELY-keskuksilla on nyt vähemmän rahaa päällystämiseen kuin viime vuonna, jolloin päällysteet saivat lisärahoitusta hallituksen korjausvelkaohjelmasta.

-Paikkoja tulee enemmän kuin viime vuonna. Joudumme paikkaamalla ylläpitämään päällysteitä, Pekka Rajala myöntää.

-Mitä pienempi tie ja mitä vähemmän liikennettä, sitä enemmän reikääntymistä ja huonoa päällystettä joudutaan kestämään.

Forssan seudun ammattiautoilijoiden varapuheenjohtaja Mikko Aaltonen on tienpidosta huolissaan.

-Kun pohja alkaa mennä tarpeeksi huonoon kuntoon, ei paikkauskaan enää auta.

 

Taksiautoilija Saarinen ihmettelee työryhmätason puheita, kuinka läpi vuoden voisi ajaa kesärenkailla. Kitkarenkailla pärjää, vaikka tiukkaa tekevät nykytalviin osuvat pahat liukkausjaksot.

-Tuntuu hurjalta, että näin pohjoisessa maassa levitetään tällaisia ideoita. Kesärengas ei ole missään tapauksessa talvikeliin sopiva rengas. Siinä ihmishenkiä vaarantuisi.

Vaurioituneilla teillä saatetaan kelirikkoaikana joutua alentamaan totuttuja nopeuksia. Kesänopeuksia ei ehkä voida palauttaa vaurio-osuuksille ennen päällysteen kunnostamista. FL

 

Kelirikko riippuu kevätsäistä
Kelirikon vakavuus riippuu ratkaisevasti kevään säistä. Aurinkoiset ja tuuliset päivät yöpakkasineen kuivattavat hyvin tienrunkoa ja helpottavat kelirikkotilannetta.Sateet puolestaan nopeuttavat roudan sulamista, mikä vaikeuttaa tilannetta pehmentämällä sorateiden pintoja.Kevään edistyessä tiestöllä voi syntyä päivittäin yllättäviä vaurioita, mikä edellyttää erityistä varovaisuutta ajoneuvojen kuljettajilta. Tienpitäjä varoittaa kelirikkoalttiista teistä kelirikkovaroitusmerkeillä.Sorateitä koettelee keväällä pintakelirikko, kun kevätaurinko sulattaa tien pintakerroksen, eikä kosteus pääse valumaan pois jäätyneestä rakenteesta.Kevään edetessä sorateille voi nousta lumien sulamisvettä, vaikka maantiet olisivat vielä jäässä.Pintakelirikko muodostuu yleensä teiden sivuojien tierumpujen kohdalla. Niiden kunnossapidosta ja aukipitämisestä vastaa yksityinen tienpitäjä tai liittymän omistaja.

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic