Lounais-Häme

Kuuluisan maiseman näkötornia juhlittiin

 

Penkkirivit ovat täynnä, joten osa yleisöstä on jäänyt seisomaan niiden viereen. Tammelan kunnanhallituksen puheenjohtajan tervehdyspuhe vetelee jo viimeisiään, mutta juhla saa jatkuvasti uusia silmäpareja.

Juhlapaikalle nouseva polku on vaikeakulkuinen ja ilmassa on jatkuva sateenuhka. Tällaiset asiat ovat kuitenkin pikkuseikkoja. Nyt ollaan paikalla, joka merkitsee paikallisille paljon.

Niin myös hallituksen puheenjohtajalle.

Harri Kaunisto muistelee käyneensä ensimmäisen kerran Kaukolanharjun juhannusjuhlilla vuonna 1962. Sen jälkeen hän oli täällä useana vuonna talkootöissä.

Nyttemmin hän on tehnyt päätöksiä myös harjulla sijaitsevasta näkötornista ja varmistanut omalta osaltaan, että torni pysyy pystyssä sekä käyttökunnossa.

Juuri näkötornin takia täällä periaatteessa tänään ollaan. Torni täyttää 90 vuotta, joten sille on järjestetty juhla. Kaikki paikallaolijat kuitenkin tietävät, ettei torni ole suinkaan pääasia. Sitä tuskin olisi olemassakaan, jos tärkein puuttuisi.

Noiden mäntyjen takana siintää sellainen näkymä, jota on kehuttu yhdeksi Suomen kauneimmista.

Juuri tässä seisoi vuonna 1889 taiteilija Albert Edelfelt ja katsoi tuonne vasemmalle, kun aurinko laski. Tuohon aikaan harjulla oli vähemmän puita, joten hämäläinen järvimaisema näytti koko komeutensa.

Edelfeltin silmiin maisema välkkyi hopean, kullan, rubiinin ja topaasin sävyissä.

Tuosta maisemasta syntyi teos Kaukolanharju auringonlaskun aikaan. Siitä tuli nopeasti yksi Edelfeltin tunnetuimmista maisemamaalauksista ja suomalaisten taiteilijoiden esikuva. Nykyisin teos kuuluu Ateneumin taidemuseon kokoelmiin.

Ovatpa tällä harjulla käyneet muutkin taiteilijat.

Kuuluisimpia heistä ovat Magnus von Wright ja Robert Wilhelm Ekman, joiden töissä Kaukolanharju näyttäytyy romanttisena. Edelfelt näki maiseman pikemminkin unenomaisena.

Tammelan vapaa-aikasihteeri Päivi Klemelä on pukeutunut juhlan kunniaksi kansallispukuun. Hän nousee seisomaan yleisön eteen ja kertaa näkötornin historiaa.

Hän kertoo, kuinka Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys ryhtyi reilut 90 vuotta sitten toimimaan näkötornin saamiseksi Kaukolanharjulle. Hän jatkaa, että Forssan Lehden silloinen päätoimittaja Esko Aaltonen oli hankkeen aktiivisin puuhamies.

Klemelä selostaa, kuinka näkötornista tuli sota-aikana tähystystorni ja kuinka vuonna 1959 tornissa tehtiin kävijäennätys, 8170 kävijää. Hän käy läpi tornin hoidosta vastaavien henkilöiden nimiä ja kertoo vihkiäisistä, joita vietettiin 4. heinäkuuta 1926.

Kaukolan näkötorni on selvästi saanut arvoisensa juhlan. Jotain jää kuitenkin puuttumaan: kokemus siitä tärkeimmästä.

Kun Teuron Torvet aloittaa soiton Klemelän puheen jälkeen, näen aikani koittaneen.

Juoksen näkötornin portaisiin ja kiipeän 21 metriin, tornin korkeimmalle tasanteelle.

Tornin huipulla valkoiset pilvikerrokset ovat vähän lähempänä. Tuulenvire on hento.

Sininen vesi ja vihreä luonto jatkuvat horisonttiin asti.

Vasemmalla siintää Pyhäjärvi, oikealla Kuivajärvi. Niiden väliin jää Saarensalmi, jonka linjat ovat pehmeät. Tyyni salmi on täynnä pieniä saaria vehreine puineen.

En yhtään ihmettele, että tämä maisema on inspiroinut taiteilijoita kautta aikain.

Alhaalla lauletaan Lounais-Hämeen laulua. Se kantautuu tornin huipulle.

Pyhäjärvi, sen lammit ja harjanteet,

sadat muut minun mieleeni jäivät.

Siell’ aurinko kirkkainna kultasi veet,

sekä kultasi nuoruuspäivät.

Nojaan näkötornin kaiteeseen ja hengitän keskikesän tuoksua. Ajattelen, että jokaisen hämäläisen pitäisi kokea tällainen hetki. FL

 

Uusimmat