Lounais-Häme

Kuusniemi-näytelmien uusi osa ensi-iltaan - tutut hahmot palaavat upouudessa tarinassa

Teatteri Tuntemattomassa Jokioisilla edetään kohti h-hetkeä. Käynnissä ovat Korkeuskammoa Kuusniemellä -musiikkinäytelmän läpimenot, jotka ensi-illan alla on vedetty päivittäin, ensi-iltaa edeltävänä sunnuntaina jopa kahdesti.

Näytelmän ohjauksesta vastaava Sari Ojala kertookin jännityksen tiivistyvän päivä päivältä. Ilmassa ovat olleet tutut oireet.

-On ollut havaittavissa väsymystä ja turhautumistakin. Se helpottaa kyllä, kun ensi-ilta koittaa, Ojala kuvailee.

 

Suurta suosiota niittäneiden Kuusniemi-näytelmien kolmas Teatteri Tuntemattomassa esitettävä osa on valmistunut tutun tekijäkaartin voimin.

Tällä kertaa pohjana on kuitenkin sarjan isän Heikki Luoman yhdessä Ojalan kanssa kirjoittama alkuperäinen käsikirjoitus. Ensi-ilta tulee siis olemaan myös tekstin kantaesitys. Aiemmin Tuntemattomassa esitetyt ”Vain muutaman huijarin tähden” ja ”Mooseksen perintö” sovitettiin näyttämölle Luoman kirjasta sekä 6-osaisesta tv-sarjasta.

-Sovimme Heikin kanssa, että kirjoitamme tekstin puoliksi. Heikki loi pääjuonen, ja minä rakensin sen ympärille erilaisia sivujuonia. Heikki kehuikin, kun nyt oli nainen työparina, joka pystyi kirjoittamaan hahmoille laajemmin erilaisia tunteita, Ojala kuvailee työprosessia.

 

Näytelmästä Ojala paljastaa sen verran, että aiempien osien jälkeiset tapahtumat käydään tiivistetysti läpi heti esityksen alussa. Musiikillisesti kuullaan jälleen kerran tarinan käänteisiin uusiksi sovitettuja lauluja. Esimerkiksi Abban ”The Winner Takes it All” kääntyy Kuusniemessä lauluksi ”Katso voittajaa”.

Yleisön kiinnostusta voidaan odottaa aiempien osien tapaan, uuden näytelmän esitykset ovat jo käytännössä loppuunmyytyjä. Siksi paineet ovatkin kovat.

-Emme halua pettää katsojia, Ojala sanoo.

 

Näyttelijöille tuttuihin rooleihin sujahtaminen on käynyt kivuttomasti. Fysioterapeutti Virpi Hakkaraisen rooliin palaavan Sonja Priimägin työtä on helpottanut se, että hahmoa ei ole tarvinnut enää luoda alusta asti. Hän on myös ollut mielissään hahmoille kirjoitetuista käänteistä.

-Tekstissä on ollut monenlaisia tunnetiloja, jopa enemmän kuin aiemmissa, Priimägi kehuu.

Myös Ari Heinämäen esittämä kyläpoliisi Pentti Juurikkala joutuu uudessa näytelmässä tilanteisiin, jotka saavat ”rauhalliseen ja järkevään” hahmoon vipinää.

-Muuten hahmossa ei ole tapahtunut hirveästi muutoksia, Heinämäki kuvailee.

Molemmat näyttelijät myöntävät jännittävänsä ensi-iltaa. Takana on ollut huonosti nukuttuja öitä, ja kotiväkikin on saanut ärtyneisyydestä osansa.

-Fokus on nyt tässä ja keskittyminen ensi-iltaan totaalista, Määttänen sanoo.

-Stressi kuuluu tähän työhön. Se auttaa keskittymään, Priimägi toteaa.

 

Näytelmän tiimoilta tehdyssä uutisoinnissa sekä kirjoittaja että ohjaaja ovat saaneet paljon huomiota. Ojala haluaa kuitenkin korostaa näyttelijöiden merkitystä.

-Näyttelijät tekevät tekstin. Tämä ei ole yksilösuoritus, vaan ryhmäpeliä, Ojala sanoo. FL

Teatteri Tuntematon: Korkeuskammoa Kuuniemellä. Ensi-ilta 30. toukokuuta. Näytökset jatkuvat 30.6. saakka.

 

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic