Lounais-Häme

Kylmä kesä on verottanut jäätelön myyntiä

Tutkimusten mukaan suomalaiset syövät henkeä kohti eniten jäätelöä Euroopassa. Sadepäivät ja kolea keli pitävät kuitenkin sinnikkäimmätkin jäätelönsyöjät poissa kioskeilta. Sen on saanut todistaa myös yrittäjä Mikko Luukkala.

-Sadepäivinä on ollut aika vähän asiakkaita ja joinain päivinä olen pitänyt kioskin kokonaan kiinni, koska asiakkaita ei ole ollut, Luukkala harmittelee.

Vilkkainta aikaa Luukkalan kioskissa ovat toripäivien aamupäivät, jolloin asiakkaita riittää.

-Mutta sitten sadepäivänä kun testasin, niin sain myytyä kahdella kympillä jäätelöä kahdeksassa tunnissa eli se ei todellakaan kannattanut, Luukkala toteaa.

 

Antin konditorian yrittäjä Pekko Koivisto on huomannut saman kuin Luukkala. Jäätelön myynti on täysin riippuvainen säästä.

-Nyt on kaksi huonoa kesää jäätelön myynnin kannalta takana, vaikka välillä tuleekin hyviä myyntipiikkejä. Myyntipiikit osuvat juuri lämpimille päiville, Koivisto huomauttaa.

Koivisto ei ole kuitenkaan huomannut eroa virvoitusjuomien myynnissä sadepäivien ja poutakelien välillä.

-Virvoitusjuomia menee aika tasaisesti ja asiakkaita on muutenkin riittänyt hyvin, Koivisto sanoo.

 

Kartanokadun R-Kioskilla jäätelön myynti on sen sijaan sujunut paremmin kuin enemmän jäätelöön erikoistuneissa paikoissa.

-Jäätelöt ja limonadit ovat myyneet todella hyvin. Myimme esimerkiksi 4000 kappaletta jäätelöä neljän viikon aikana eli periaatteessa joka neljännelle forssalaiselle, R-Kioskin kauppias Anette Rantala iloitsee.

Rantala spekuloi hyvän myynnin johtuneen tehokkaista alekampanjoista eikä niinkään ihmisten pelkästä himosta jäätelöön.

-Meihin sää ei vaikuta niin paljon, kuin ulkokauppiaisiin tai kahviloihin, Rantala myönsi.

 

Maanantain poutainen ja aurinkoinen sää houkutteli Luukkalan kioskille väkeä torittomasta päivästä huolimatta. Tuija Virtanen ja Matti Koskela söivät Ankkalammen puistossa vasta kesän toisia tötteröitään.

-Aika vähän olemme jäätelöä tänä kesänä ostaneet juuri näiden säiden takia, Virtanen kertoo.

Myös Rica Tapio ja hänen Tatu-koiransa päättivät pysähtyä nauttimaan jäätelöstä torin laidalle.

-Yleensä ostan jäätelöt kaupasta, mutta nyt kun oli aikaa niin päätin poiketa kioskilla, Tapio sanoo.

-Jäätelöä on tullut ostettua vähemmän kuin yleensä ja onhan säät siihen osittain vaikuttaneet, Tapio jatkaa. FL

 

Juttua päivitetty 11.7. klo 9.30: Mikko Luukkalan nimi korjattu.

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic