Lounais-Häme

Kylpytynnyreillä kuumat markkinat

Vaikka kylpytynnyreiden sesonki tältä vuodelta on jo paketissa, Teemu Koivu saa edelleen tarjouspyyntöjä Lappia myöden kylpytynnyreistä, joita Koivu myy TK-Kylpytynnyreiden tuotemerkillä. Koivu sanoo, että kylpytynnyreiden parissa työskentely on räjähtänyt hieman hänen käsilleen. Kasvu on ollut sen verran kiivasta.

Ensimmäiset kylpytynnyrit Koivu valmisti vuoden 2013 keväällä. Samalla hän avasi niille kotisivut paljut.fi -sivustolla.

-Homma lähti ryminällä liikkeelle. Alun perin ajatuksena oli ansaita hieman lisätuloja. Vuoden 2013 loppuun mennessä olin myynyt noin sata kylpytynnyriä ympäri maata. Samaan aikaan olin vielä palkkatöissä Someron K-raudassa ja lisäksi ajoin toiminimelläni vielä kuorma-autolla rautakaupan kuljetuksia. Yöunet jäivät vähiin, kun tilauksia virtasi sisään.

-Kesäaamuina saatoin nousta ennen viittä, että ehti tehdä paljutöitä ennen varsinaista työpäivää rautakaupassa. Työt jatkuivat iltamyöhään. Eihän sitä raatamista sitten terveys kestänyt. Lääkäri kehotti tekemään valintoja. Erosin palkkatyöstäni vuoden 2014 lokakuussa ja ryhdyin yrittäjäksi vaikka moni oli sitä mieltä, että kyllä palkkatöissä olisi kannattanut pysyä. Halusin yrittäjäksi, Koivu kertoo.

Koivun valmistamat kylpytynnyrit ovat neliönmuotoisia. Itse lasikuituiset paljut valmistetaan Koivun muoteilla alihankintana Virossa, josta hän käy niitä säännöllisesti nautamassa kuorma-autollaan. Virossa valmistetaan Koivun nimiin myös kylpytynnyreitä, jotka matkaavat Tanskan markkinoille. Lisäksi yritys myy Virossa valmistettuja piha- ja tynnyrisaunoja.

Kylpypaljujen lisäksi Koivu tuo maahan myös merikelpoisia lasikuituveneitä. Veneille Koivu etsii parhaillaan myyntikanavaa.

Paljuun mahtuu kerralla istumaan kuusi aikuista. Koivu tekee verstaassaan paljuihin verhoukset ja muut varustelut rappusia, juomatelineitä, putkistoja, suodattimia, kansia ja mahdollisia valaisimia myöden. Alle kahden tuhannen euron perusvarustukseen kuuluu mukaan myös kamiina, kansi, rappuset ja putkitukset yms. käyttövalmis paketti. Tuotevalikoimaan kuuluu myös lämpöeristetyt paljut.

Koivulla on laitteisto, jolla voidaan puhaltaa polyuretaania lasikuituisen altaan ympärille. Lämpöeristys nopeuttaa huomattavasti paljun veden lämmitystä ja veden pysymistä lämpimänä. Uretaanin puhaltaminen lisää paljun hintaa noin kahdella sadalla eurolla. Uretaanilla voidaan myös tehdä muitakin eristyksiä tarvittaessa.

Omat nettisivut ovat yritykselle tärkeä myyntikanava. Myös paljun ostajat ovat olleet hyvä myyntiverkosto.

Koivu kertoo saaneensa kokonaisia sukuja hankkimaan häneltä paljut, kun suvun sisäinen viidakkorumpu on vienyt sanomaa. Tilauksia on tullut myös ostajalta, joka on ollut juuri kylpemässä hänen valmistamassaan paljussa ja halunnut siltä istumalta ostaa paljun myös itselleen. FL

Uusimmat