Lounais-Häme Forssa

Kymmenessä minuutissa hengenpelastajaksi: Verenluovuttajakonkari luovutti verta jo 444. kerran

Forssassa luovutetaan kuukausittain noin 130 pussia verta. Tammelalainen kesäasukas Pentti Kopakkala luovutti eilen verta 444. kerran.
Tammelalaiselle kesäasukkaalle Pentti Kopakkalalle verenluovutus on tuttu rutiini. Sairaanhoitaja Marja Pulkkinen valvoo, että luovutus sujuu ongelmitta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Tammelalaiselle kesäasukkaalle Pentti Kopakkalalle verenluovutus on tuttu rutiini. Sairaanhoitaja Marja Pulkkinen valvoo, että luovutus sujuu ongelmitta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Vantaalaisen Pentti Kopakkalan askel kulkee kohti verenluovutuspetiä. Hän on juuri ollut sairaanhoitajan haastattelussa, jonka avulla varmistetaan, että verenluovuttaja täyttää kaikki luovutusedellytykset. Kopakkala käy makaamaan pedille ja sairaanhoitaja Marja Pulkkinen etsii hänen kädestään sopivan pistoskohdan. Pian veripussi alkaa täyttyä. Käytänteet ovat Tammelassa jo 30 vuotta kesää viettäneelle Kopakkalalle tutut, sillä hän luovuttaa verta 444. kerran.

– Työkaverit houkuttelivat minut kanssaan verenluovutukseen 1970-luvun alussa. Siitä asti olen käynyt säännöllisesti luovuttamassa verta, Kopakkala kertoo.

 

Kopakkala on luovuttanut verta ja veriplasmaa, josta valmistetaan muun muassa lääkeaineita. Hänen tavoitteenaan on saavuttaa 500. luovutuskerta ennen kuin hän täyttää 70 vuotta.

– Verenluovutus on elämäntapa. En ajattele, mihin luovuttamani veri päätyy. Tiedän vain, että sitä tarvitaan ja se riittää minulle syyksi lähteä luovutukseen, verenluovuttajakonkari pohtii.

Kymmenen minuutin haastattelun päättyessä puolen litran veripussi on täynnä.

Tiedonjanoisille 12 kiperää kysymystä ja vastausta verestä.

 

Punaisen Ristin Veripalvelu järjestää Forssassa verenluovutustilaisuuden joka kuukausi. Jokaisen luovutustilaisuuden tuloksena on saatu noin 130 veripussia. Luovutukseen tulijoita olisi enemmänkin, mutta kaikki paikalle tulevat eivät sovi verenluovuttajiksi.

Veripussi täynnä
444. kerran. KUVA: Lassi Puhtimäki

– Noin 10 prosenttia paikalle tulevista ei sovellu sillä hetkellä luovuttajiksi. Syitä ovat muun muassa ulkomaanmatkat tai lääkityksen aloittaminen. Tasapainossa oleva perussairaus ei kuitenkaan aina estä luovuttamista, Forssan verenluovutustilaisuuden vastaava sairaanhoitaja Fanni Hocksell kertoo.

Forssan seurakuntatalossa järjestettävissä verenluovutustilaisuuksissa käy Hocksellin mukaan paljon yli 40 vuotta täyttäneitä verenluovuttajia. Positiivista hänen mukaansa on se, että Forssan seudulla myös nuoret ovat aktivoituneet verenluovutukseen.

– Moni tulee luovuttamaan verta puhtaasti auttamisen halusta. Toinen peruste verenluovuttajaksi ryhtymiseen on useilla se, että joku läheisistä tai luovuttaja itse on saanut verta. Moni ymmärtää verenluovutuksen tärkeyden vasta omakohtaisen kokemuksen kautta, sairaanhoitaja summaa.

 

Forssassa luovutettu veri matkaa ensin Helsingissä sijaitsevaan veripalvelukeskukseen, jossa siitä erotellaan punasolut, verihiutaleet ja veriplasma. Plasma lähetetään Keski-Eurooppaan plasmalääkevalmistukseen ja muut verituotteet matkaavat sairaaloihin eri puolelle Suomea.

 

Kuluvan kesän osalta veritilanne on ollut hyvä koko maassa. Verenluovuttajia on tarvittu hieman normaalia vähemmän, sillä heinäkuu on sairaaloiden ennalta suunnitellun leikkaustoiminnan kannalta hiljainen. Viime vuosina verenkäyttö on vähentynyt hoitomenetelmien kehityksen myötä.

– Meillä on aktiivinen luovuttajakunta, jota edes kesämökkikausi ei estä tulemasta luovutuspenkkiin, Veripalvelun tiedottaja Iira Hartikainen kehuu. FL

Sovitko verenluovuttajaksi?

Verenluovuttajaksi sopii 18-70-vuotias, terve henkilö.

Verenluovuttajan tulee painaa vähintään 50 kiloa.

Luovuttamishetkellä hemoglobiinin pitää olla hyvä. Naisilla sopiva hemoglobiini on 125 g/l ja miehillä 153g/l. Hemoglobiini mitataan aina ennen verenluovutusta.

Verenluovuttajan pitää asua pysyvästi Pohjoismaissa tai muissa EU- tai Efta-maissa.

Verenluovuttamisen saattaa estää väliaikaisesti muun muassa ulkomaanmatka, lääkitys tai raskaus. Myös hammashoito tai yli 38 asteen nuhakuume siirtävät verenluovutusta tuonnemmaksi.

Verenluovutuksen estää pysyvästi muun muassa syöpä, pahanlaatuiset kasvaimet, vakavat sydän- ja verisuonisairaudet ja MS-tauti.

Uusimmat