Lounais-Häme Forssa

Kymmenkunta runouden ystävää löysi toisensa ja perusti Forssassa runopiirin – Runoja mieluummin yhdessä kuin yksin

Raili Tuovila (vas.), Leena Öfversten, Aino Kauranen ja Marja Viskari toteavat runon muuttuvan lukijan elämänkokemuksen karttumisen mukana. Ilkka Juhani Takalo-Eskola poikkesi kuuntelemaan piiriläisten runopohdintoja. Kuva: Lassi Puhtimäki
Raili Tuovila (vas.), Leena Öfversten, Aino Kauranen ja Marja Viskari toteavat runon muuttuvan lukijan elämänkokemuksen karttumisen mukana. Ilkka Juhani Takalo-Eskola poikkesi kuuntelemaan piiriläisten runopohdintoja. Kuva: Lassi Puhtimäki

– Minulla oli koulussa ihana opettaja, joka piti kotonaan tytöille runopiiriä ja tarjoili teetä hienoista astioista. Se on jäänyt vahvasti mieleen, ja olen aina halunnut oman runopiirin, Marja Viskari kertoo.

Viskari on forssalaisen Galleria Omenan emäntä, joka kutsuu kerran kuussa koolle kymmenkunta runouden ystävää.

– Sovimme hyvin tiloihin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Runojen lisäksi meitä yhdistävät muutkin kulttuuriharrastukset, esimerkiksi Kuhankosken Killan jäseniä piirissä on paljonkin.

Piirissä luetaan runoja ja keskustellaan niistä.

– Jos tätä porukkaa ei olisi, kukin meistä vain lukisi ja miettisi runoja itsekseen kotonaan, Leena Öfversten pohtii.

Kirjoittaminen ja lausuminen taitolajeja

Kokoontumisessa paikalla olevista piiriläistä Aino Kauranen tunnustaa kirjoittavansa runoja myös itse.

– Tosi pientä se oma kirjoittamiseni kuitenkin on. Outo juttu tapahtui vuosia sitten, kun opiskelin tietokonekurssilla. Siinä pää meni jotenkin uuteen asentoon, ja minulle tuli hirveä halu kirjoittaa runoja, Kauranen ihmettelee.

Raili Tuovila toteaa Kaurasen runot ja lausunnan niin kauniiksi, että kuunnellessa alkaa itkettää.

– Runonlausunta on taitolaji. Jos runon esittää huonosti, se menee pilalle, Tuovila miettii.

– Runo saa aina erilaisen sisällön, kun lausuja vaihtuu. Jokainen tuo lausunnassaan runoon uutta sanomaa, Marja Viskari sanoo.

Kauranen miettii runon aukeavan ajan myötä eri tavalla, kun elämänkokemusta karttuu.

– Romaanin lukee yleensä vain kerran, mutta runoihin voi aina palata. Ne antavat uutta jokaisella lukukerralla.

”Ihokarvat nousevat pystyyn”

Marja Viskari pitää runoista, joista tulee hyvä ja lämmittävä olo, mutta toisaalta ihokarvat nousevat pystyyn.

– Esimerkiksi Eino Leino oli mahtava runoilija, Viskari sanoo.

Pohjalaisena Raili Tuovila pitää pohjalaisista runoista.

– Runon pitää koskettaa ja herättää uusia oivalluksia. On aina hienoa havaita, että tämän asianhan voi ajatella näinkin, Tuovila miettii.

Leena Öfverstenin suosikkirunoilijoihin lukeutuu muiden muassa Helena Anhava.

– Pidän ytimekkäästä ja tiiviistä muodosta. Vanhemmiten olen alkanut tykätä enemmän runoista, joissa ei ole loppusointuja, Öfversten kertoo.

Aino Kaurasen suosikkeja ovat kertovat runot – sellaiset, joissa on tarina.

”Kielitaiteista syvällisin”

Galleriassa piipahtanut Ilkka Juhani Takalo-Eskola kuuntelee naisten jutustelua ja kertoo pitävänsä rehellisistä runoista. Taiteilijan suosikkirunoilija on Pentti Saarikoski.

– Runo on ehkä kielitaiteista syvällisin. Jonkin verran kirjoitan tankoja ja haikuja, mutta enemmänkin maalaan runoja, kuvallisia väläyksiä, Takalo-Eskola toteaa.

Runopiirissä ei ole ainuttakaan miestä, vaikka suomalaisen runouden historia on täynnä merkittäviä miespuolisia kirjailijoita.

– Varmaankin on tyypillistä, että piirejä pyörittävät keski-ikäiset naiset, ryhmä pohtii. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic