Lounais-Häme

Kysely: Valtaosa suomalaisista hyväksyy taantuvien alueiden tukemisen

Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyn tuloksia. Kyselyyn vastasi noin 1000 suomalaista.
Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyn tuloksia. Kyselyyn vastasi noin 1000 suomalaista.

Valtaosa suomalaisista hyväksyy, että taantuvia alueita tuetaan, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta.

Useampi kuin kaksi kolmesta yhtyy väitteeseen, jonka mukaan on oikein, että Suomen sisäisiä kehityseroja tasataan valtion toimenpitein ja verovaroilla. Yhtä moni tyrmää väitteen, jonka mukaan taantuville alueille ei ole perusteita kohdentaa erityistukia.

Yli puolet kyselyyn vastanneista ajattelee, että oikeastaan puhe taantuvista alueista pitäisi jo lopettaa. Puhe ruokkii tappiomielialaa entisestään.

Ikääntyneet väestöryhmät, eläkeläiset, yrittäjät ja maaseutumaisissa kunnissa asuvat ovat keskimäärää innokkaampia suitsimaan puheita taantuvista alueista. Sen sijaan kolmannes vastanneista hyväksyy sen, että taantuvista alueista yhä puhutaan.

Taloyhtiöiden lainojen takaus saa kannatusta

Kyselyssä selvitettiin myös suomalaisten ajatuksia asumisen tukemisesta.

Yli 70 prosenttia vastaajista kannattaa ainakin jossain määrin ehdotusta, että asunto-osakeyhtiölle myönnettäisiin remontteja varten valtion takaamia perusparannuslainoja.

Noin kaksi kolmesta suhtautuu hyväksyvästi verohuojennuksiin työn perässä muuttaville sekä varainsiirtoveron poistamiseen asunto- ja kiinteistökaupoista. Noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että valtion tulisi myöntää purkuavustuksia arvottomien asuntojen purkamiseen.

Kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS. Kyselyyn vastasi reilut 1000 suomalaista maaliskuun puolivälissä. Virhemarginaali on suurimmillaan noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic