Lounais-Häme

Laajan skaalan kapellimestari

Muusikko ja säveltäjä, sovittaja sekä orkesterin ja kuoron johtaja eli kapellimestari. Siinä sivussa ja kaiken ohessa, ainakin jossain määrin myös pedagogi. Kaikki sarkoja, joissa Kari Mäkiranta vaikuttaa Ypäjän musiikkiteatterissa. On vaikuttanut jo toista vuosikymmentä ja ilman katkoksia.

Ypäjän musiikkiteatterin johtokunta esitti vuonna 2005 silloisen puheenjohtajansa Mikko Malinin aloitteesta Mäkirannan valitsemista musiikinjohtajan toimeen. Ehdotus sai saman tien ilmaa siipiensä alle.

-Kaksi minuuttia harkittuani päätin ottaa tehtävän vastaan, kun asiaa minulta kysyttiin, Mäkiranta muistelee.

 

Ensimmäisenä työnään Mäkiranta tarttui Ypäjän musiikkiteatterissa kesän 2006 produktioon Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Samalla hän summaa tarttuneensa pitkäaikaisimpaan tähänastisista pesteistään.

-Tänne olen jämähtänyt ja hyvä niin, hän vakuuttaa.

Ainutlaatuinen me-henki ja kyky yhteisten asioiden ratkaisemiseen silloinkin, kun ne tuntuvat vaikeilta, kuuluvat Mäkirannan päällimmäisiin ypäjäläisnäyttämöllä valloittaneisiin piirteisiin.

Hän huomauttaa vain yhtenäisellä joukolla syntyvän niin yhtenäinen näkemys siitä, mitä ja miten tehdään kuin yhtenäinen esityskin.

-Kaiken takana vaikuttavana piirteenä tulee esille musiikkiteatteriperinne. Siitä kuuluu ratkaiseva ansio koko jutun alkuun saattajille Riikka ja Osmo Jaakkolalle, Mäkiranta korostaa.

 

Pohjanmaan miehenä Kari Mäkiranta otti alkuvaiheen vauhtia musiikkivaikuttajan taipaleelle muun muassa perustamalla vuonna 1987 Kauhavan evankelisen opistoon pop-jazz-linjan. Käytännön muusikontyölle on kertynyt sittemmin tuntumaa myös bändisoittajana toinen toistaan työllistetympien artistinimien matkassa.

Vuodesta 2000 vuoteen 2005 Mäkiranta toimi musiikkiteatterin Hämeen läänintaiteilijana. Niiltä ajoilta hänen meriittilistansa kasvoi muun muassa Hämeenlinnan kaupungin vuoden 2004 kulttuurivaikuttaja-huomionosoituksella.

Läänintaiteilijakautensa jälkeen Turkuun asettunut musiikin monitoimimies on hyödyntänyt osaamisskaalaansa freelancerina. Mukana kuvioissa on pysytellyt myös säveltäminen, josta osille on päässyt Ypäjän musiikkiteatterikin.

Ypäjän musiikkiteatterin kesän 2015 Täällä pohjantähden alla -produktioon Mäkiranta sävelsi musiikin tilaustyönä. Samoin hän huolehti Ypäjän kunnan kesällä 2016 vietetyn 140-vuotisjuhlan ohjelmaan kuuluneen Prättäkitti ja Yrjän pytty -musiikkinäytelmän säveltämisestä.

 

Ensikosketuksensa musiikkiteatteriin Mäkiranta sai vuonna 1992. Neljä vuotta myöhemmin sai ensi-esityksensä hänen säveltämänsä Seitsemän veljestä -musikaali Pieksämäellä.

Nyt 21 vuotta myöhemmin ympyrä on sulkeutumassa Ypäjällä, kun työstettävänä on samaan Pasi Toivasen dramatisointiin perustuva versio kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven klassikkoromaanista. 14. kesäkuuta ensi-iltansa saava esitys on edellyttänyt Kari Mäkirannan tehtäviin yleensäkin kuuluvan sovitustyön lisäksi osittaista uudelleen säveltämistä.

Luvassa Ypäjän Musiikkiteatterin Seitsemässä veljeksessä on muun muassa ensi kertaa kuultavia lauluja. Se miellyttää musiikinjohtajaa.

-Säveltämisessä on jotain erityisen hienoa, kun sitä pääsee tekemään laulajaa persoonallisesti leimaavien ominaisuuksien pohjalta, hän toteaa.

 

Henkilöiden omakohtaisten valmiuksien huomioiminen on Mäkirannalle tuttua myös soitinsovitusten raamittajana. Ypäjän Seitsemässä veljeksessä satsin kirjoittamista riittää yli 20-jäsenille soittajistolle.

-Tavakseni on tullut ajatella stemmat usein vaativuudeltaan yläkanttiin, niin että soittajille syntyisi pientä kirittävää.

Hän korostaa musiikkiteatterin lähtökohtana kuitenkin kokonaisuuden merkitystä.

-Se tarkoittaa musiikin lisäksi draamaa, näyttelijäsuorituksia ja kaikkea muutakin esillepanoon liittyvää.

Ristiriitojen synnyttämälle jännitteisyydelle, kuten palautteen hajonnallekin kuuluu puhuttelevassa musiikkiteatteriesityksessä paikkansa.

-Jos kaikki haukkuvat, jotain on mennyt pieleen, mutta niin voi sanoa käyneen myös, jos kaikki kehuvat yhteen ääneen. FL

 

Seitsemän veljestä -musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa Ypäjän musiikkiteatterissa 14.6. kello 19. Näytöksen jatkuvat 8.7. asti.

 

Korjattu ke 7.6. klo 13.25 otsikkoa: Mäkiranta ei ole jättämässä Ypäjän musiikkiteatteria.

 

Fingerpori

comic

Uusimmat