Lounais-Häme

Lähes joka viides amislainen kokee joutuneensa kiusatuksi

opettajien kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi on joutunut 12 prosenttia ammattiin opiskelevista, eikä tilanne ole parantunut opiskelijoiden mukaan aiempaan verraten. Arkistokuva

Ammattiin opiskelevista 19 prosenttia on kokenut toisten opiskelijoiden puolelta kiusaamista. Määrä on hieman edellisvuosia pienempi, kertoo tuore Amisbarometri.

Sen sijaan opettajien kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi on joutunut 12 prosenttia ammattiin opiskelevista, eikä tilanne ole parantunut opiskelijoiden mukaan aiempaan verraten.

Kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja rasismin kokemuksia oli kaikissa vastaajaryhmissä, mutta muunsukupuoliset ja kielivähemmistöt olivat kohteena muita useammin.

Lisäksi barometrissa tuli esille, että 29 prosenttia ammattioppilaitosten opiskelijoista kaipaa lisää lähiopetusta. Opiskelijoista 40 prosenttia koki rahatilanteensa riittävän hyväksi. Niukaksi rahatilannettaan puolestaan luonnehti noin 35 prosenttia vastaajista.

Amisbarometrin vastaajina oli 9584 opiskelijaa.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

4.8.2020

Fingerpori

comic