Lounais-Häme

Lähes sata haavoittui kranaattihyökkäyksessä Etiopian pääministerin puhetilaisuudessa

Addis Abeba
23.06.2018, 14:04

Ulkomaat

Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa 83 ihmistä on loukkaantunut räjähdyksessä, joka tapahtui pääministeri Abiy Ahmedin puhetilaisuudessa, pääministerin esikuntapäällikkö Fitsum Arega kertoo Twitterissä. Ensimmäisistä tiedoista poiketen kuolonuhreja ei tiettävästi tullut, mutta kuusi ihmistä on haavoittunut vakavasti.
Tilaisuutta seurasi kymmeniätuhansia ihmisiä.
Tapahtuman järjestäjiin kuuluvan Seyoum Teshome kertoi uutistoimisto Reutersille, että kyse oli kranaatista, jonka joku yritti heittää pääministerin lavalle.
Uutistoimisto AP:n mukaan kranaatin heittäjä oli pukeutunut poliisin univormuun, ja hänen ympärillään olleet poliisit estivät heiton.
Pääministeri oli ehtinyt lopettaa puheensa ennen räjähdystä, eikä hän vahingoittunut.
Pian räjähdyksen jälkeen pääministeri Abiy puhui televisiossa ja kutsui kaikkia räjähdyksen uhreja “rauhan ja rakkauden marttyyreiksi.”
– Tämän epäonnistuneen yrityksen takana ovat tahot, jotka eivät halua nähdä yhtenäistä Etiopiaa, Abiy sanoi.
Kymmeniä ihmisiä syöksyi räjähdyksen jälkeen lavalle heitellen esineitä poliiseja kohti ja huutaen hallituksenvastaisia iskulauseita. AFP:n toimittajan mukaan poliisi ampui aukiolle kyynelkaasua saadakseen aukion tyhjennettyä.
Huhtikuussa virkaansa astunut Abiy on aloittanut suurien muutosten tekemisen Etiopiassa. Hän muun muassa pyrkii uudistamaan maan taloutta, pitämään turvallisuusviranomaiset kurissa ja rakentamaan rauhaa Etiopian ja naapurimaa Eritrean välille.

https://twitter.com/fitsumaregaa/status/1010461871974084608
https://twitter.com/fitsumaregaa/status/1010461871974084608
https://apnews.com/9b96e200a8ff405581ca396ae1e699d7

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat