Lounais-Häme

Lahti oli hyvä, FoKoPo ei

FoKoPo ei pystynyt parhaaseensa perjantai-iltana Feeniksissä. Sarjakärki Lahti Basketball pelasi isäntiä pirteämmin ja vei A-divisioonan pinnat mukanaan 76–94-voitolla.

FoKoPo johti peliä avausminuuteilla kahteen otteeseen, mutta ahkerasti heittäneet ja hyvin puolustaneet lahtelaiset veivät avausneljänneksen pistein 17–25, eivätkä luovuttaneet johtoasemaansa missään vaiheessa.

Lahti heitti isäntiä paremmin ja piti myös pallosta huolta. FoKoPo taas tuntui hermoilevan, vapaita lay upeja tuhrittiin ja palloa syötettiin käsittämättömästi omien sijasta naapurille.

-Meidän energiatasomme oli huono. Lahti pelasi niin kuin pitikin, joukkue piti vauhtia ja me tulimme kilometrin perässä. Meillä on loukkaantumisia, mutta se ei käy selityksestä. Vaikka pelaajalla on sormi kipeänä, se ei estä juoksemasta nopeasti alas, harmitteli FoKoPon päävalmentaja Jouni Grönroos omiensa puhdittomuutta.

FoKoPo oli tauolla vielä iskuetäisyyden päässä lukemissa 32–44, mutta Lahti karkasi heti kolmannen jakson alussa. Joukkue pisti pallot pussiin, kun Koripoikien yritykset kolisivat koriraudoista ulos.

Lahti näytti menevän menojaan, mutta FoKoPo sai vielä päätösjakson alussa kirintynkää aikaiseksi. Joukkue puolusti hetken hyvin ja pussitti tarkasti, ja oli yhtäkkiä 12 pisteen päässä lukemissa 59–71. Sitten FoKoPolle tuli taas pari helppoa menetystä, joista Lahti armotta rankaisi ja pääsi lopullisesti karkuun.

-Olen tosi iloinen, tämä oli meidän paras pelimme. Jätkät tekivät hyvää työtä, Lahti Basketballin luotsi Arttu Mannelin kiitteli.

Levypallot ja syötöt menivät pelissä tasan, heittoprosenteissakin Lahti oli FoKoPoa vain hieman parempi (46,2 ja 48,6). Lahti teki eroa lähinnä kolmen pisteen heitoilla, kun joukkue upotti 11 kolmen pisteen heittoa, FoKoPo sai pelissä vain kolme kolmosta koriin.

Lahden paras oli monipuolinen Rashad Smith, joka upotti läheltä ja kaukaa yhteensä 25 pistettä ja kahmi päälle 13 levypalloa. Sami Ikävalko rankaisi entistä seuraansa 15 pinnalla ja 6:lla koriin johtaneella syötöllä.

Roderik Flemings ahkeroi FoKoPolle 28 pinnaa, mutta hänelle tuli vastapainoksi kuusi menetystä. Sormivaivainen sentteri Bruce Reed joutui tyytymään 13 pisteeseen.

Joukkueen pirteimmät pelurit tulivatkin paikalliselta pelintekijäosastolta. Johan Kotavuo jakoi ahkerasti maukkaita syöttöjä ja vähälle peliajalle alkukaudesta jäänyt Gvajit Ebiballari toi joukkueen peliin aina piristysruiskeen kentälle päästyään.

FoKoPo jatkaa pelejä jo sunnuntaina, kun se kohtaa Järvenpään vieraissa. FL

 

Uusimmat