Lounais-Häme Forssa

"Ensin kuului ropinaa, sitten kovaa pauketta" – Laihosten kotikoivu antoi Aila-myrskylle periksi

Vaarin istuttama puu on ollut Laihosten pihan keskus Raitoolla.
Koivu oli siirretty kasvupaikalleen Laihosten pihapiiriin paria vuotta ennen kuin Risto Laihonen syntyi 1932. Komea kotikoivu on ollut perheelle tärkeä. Viimeksi suvun nuorimmat rakensivat sen juurelle majansa. Kuva: Markku Laihonen
Koivu oli siirretty kasvupaikalleen Laihosten pihapiiriin paria vuotta ennen kuin Risto Laihonen syntyi 1932. Komea kotikoivu on ollut perheelle tärkeä. Viimeksi suvun nuorimmat rakensivat sen juurelle majansa. Kuva: Markku Laihonen

– Aamuviiden maissa alkoi kuulua katolta ropinaa, sitten kovaa pauketta. Hetken päästä tuli hiljaista.

Näin kuvailee Markku Laihonen Forssan Raitoolta Aila-myrskyn aiheuttamaa tuhoa pihapiirissä. Keskellä pihaa kasvanut komea kotikoivu antoi periksi myrskyn voimien alla.

Luoteesta puhaltanut tuuli kaatoi koivun, joka rysähti pitkin pituuttaan pihaan.

– Tuo suunta oli oikeastaan ainoa, johon se saattoi kaatua isompaa tuhoa aiheuttamatta. Vielä pitää tarkastaa tuliko kattoon reikiä, kun koivu karsi kaatuessaan männystä kuivat oksat säpäleinä alas.

Vaarin siirtämä puu

Puu ei ole mikä tahansa puu. Markku Laihosen vaari istutti sen siihen paria vuotta ennen poikansa Risto Laihosen syntymää.

– Isä oli ollut tuolla korvessa kaivamassa ojaa ja löysi sieltä kauniin koivun. Hän siirsi sen pihaan ja katkaisi latvan, jotta se haaroittuisi kauniisti. Siihen kasvoi monta haaraa kolmen metrin korkeudesta, Risto Laihonen kertoo.

Laihonen sanoo, että kanto saa jäädä keskelle pihaa muistoksi puusta.

– Pitää miettiä miten sen voisi suojata laholta. Kyllä se siinä toiset sata vuotta kestää, Risto Laihonen arvioi.

Lasten leikkien keskus

Puu on kasvanut yhtä matkaa Laihosen perheen kanssa. Lasten leikit ovat hyvin usein sijoittuneet puun alle ja oksille. Viimeksi sen tyvelle rakennettiin maja.

– Se on kyllä ollut komea puu. Kahden ihmisen kädet eivät sen ympäri ulottuneet, vaan siihen tarvittiin kolme. Aika määrä siitä kyllä tulee klapeja, Markku Laihonen pohtii.

Muita tuhoja myrsky ei torstain aamuyhdeksään mennessä ollut aiheuttanut. Sähköt olivat hetken poissa Laihosilta, mutta palasivat nopeasti.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic