Lounais-Häme

Lajitaitoja leikin ohessa

Koijärven Kunnon lentiskerhossa on täysi tohina. Mennään hurjannäköistä rapukävelyä, otetaan juoksukisaa, opetellaan sormilyöntien alkeita. Päästäänpä kokeilemaan ihan pelaamistakin.

Kunnon ensimmäistä kertaa järjestämä lentopallokerho näyttää tulleen tarpeeseen. Kahden ensimmäisen tilaisuuden aikana kerhossa on käynyt yhteensä kolmisenkymmentä lasta.

-Olemme tosi tyytyväisiä. Kerho pistettiin pystyyn nopealla aikataululla, ja täällä on käynyt lapsia 20–30 väliltä, toteaa Koijärven Kunnon uusi puheenjohtaja Vesa-Pekka Hirvioja.

Maksuttoman kerhon tarkoituksena on tarjota lapsille liikuntaa ja tuoda lentopalloa samalla tutuksi. Toiveissa toki on, että jotkut lapset innostuvat tosissaan lajista ja jatkavat pelaamista Kunnon riveissä.

1,5 tuntia kestävien tilaisuuksien aikana tehdään monipuolinen lämmittely. Sen jälkeen opetellaan lentopallon alkeita leikinomaisesti. Niin sormi- kuin hihalyönnnit ja vastaanottokin tulevat kuin varkain tutuiksi.

-Leikin kautta etenemme, pallo mukana. Teknisiin yksityiskohtiin emme vielä paneudu, Hirvioja kertoo.

Lentopallo ei ole pallopeleistä helpoimpia. Ennen kuin peli alkaa sujua, pitää taitoja jo löytyä. E-ikäluokan tsemppisarjaan asti voimassa oleva koppisääntö helpottaa pelin opettelua.

-Esimerkiksi jalkapallossa peli pyörii niin kauan kuin pallo on kentän rajojen sisäpuolella, mutta lentopallossa peli menee heti poikki kun pallo osuu maahan. Koppisääntö on pienille kyllä tarpeen.

7–12-vuotiaille tarkoitettu lentopallokerho kokoontuu vielä ensi keskiviikkona Tölön koululla. Lajiin pääsee tutustumaan myös syksyllä alkavassa liikuntapassikampanjassa tai sitten voi hakeutua suoraan Kunnon toimintaan mukaan.

Hirvioja on toiminut kuukauden verran Kunnon puheenjohtajana. Hän haluaa panostaa nimenomaan junioritoimintaan.

– Haluan buustia junnupuolelle. Valmentajien koulutukseen, kuten myös lasten valmennukseen pitää panostaa. Valmentajista on meilläkin pulaa, kuten varmasti melkein joka lajissa. Yritämme saada entisiä pelaajia innostumaan valmennuksesta.

Hirviojan tavoitteena on saada Kuntoon kaikki juniori-ikäluokat niin tyttöjen kuin poikienkin puolelle.

-Lentopallo on monipuolista liikuntaa, jonka kautta saa ystäviä ympäri maata, kehuu Hirvioja ja muistuttaa, että junnut voivat aina kokeilla lajia seurassa ilman maksusitoumuksia. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic