Lounais-Häme Forssa

Lakan Betoni lopettaa Forssassa mutta ei hätää: Tehtaan uusi omistaja jatkaa toimintaa

Työntekijät siirtyvät tehdaskaupassa Kiillon palvelukseen.
Pumpattavien lattiatasoitteiden valmistus jatkuu Forssassa Kiillon nimissä. Omistus siirtyy Lakalta Kiillolle syyskuussa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Pumpattavien lattiatasoitteiden valmistus jatkuu Forssassa Kiillon nimissä. Omistus siirtyy Lakalta Kiillolle syyskuussa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Lakan Betoni Oy myy Forssan kuivatuotetehtaansa Kiilto Oy:lle. Kaupan täytäntöönpano tapahtuu 14. syyskuuta. Tuolloin tehdas ja valmistusliiketoiminnan kahdeksan työntekijää siirtyvät Kiillon palvelukseen.

Kauppa on ollut tekeillä alkuvuoden ajan, kertoo rakentamisen liiketoimintajohtaja Miikka Haapa-aho Kiillosta.

– Olimme aktiivisia, sillä tarvitsimme tuotantotiloja. Vaihtoehtoina oli oman tehtaan rakentaminen tai ostaminen, Haapa-aho kertoo.

Kaupan myötä Kiilto aloittaa pumpattavien lattiatasoitteiden valmistuksen Suomessa. Lakan Betoni puolestaan luopuu pumpattavien lattiatasoitteiden ja pääosin myös seinätasoitteiden tuotannosta.

Kiilto saa kaupan myötä valmiin tehtaan, jossa omien tuotemerkkien valmistaminen voidaan aloittaa nopeasti.

– Remontteja ei tarvita. Oma toiminta Forssassa alkaa koeajojen jälkeen syyskuussa.

Lakan Betoni toimi Forssassa vuokratontilla mutta Kiilto hankki kaupan yhteydessä myös tontin itselleen.

Kiillon Forssan tehtaan asiakkaita ovat rakennusyhtiöt.

– Kaupan myötä voimme valmistaa ja toimittaa pumpputasoitetta yksittäisten pakkausten sijaan bulkkituotteena asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin, Haapa-aho kertoo.

Haapa-ahon mukaan palveluna toteutettu lattia valmistuu nopeasti ja vähentää käyntejä työmaalla. Koska tuote kuljetetaan yksittäisten pakkausten sijaan säiliöautolla, pumppaamalla toteutettu lattia vähentää myös pakkausjätettä.

Lakka tiivistää toimintansa jatkossa Varkauteen ja Lopelle. Kuivatuotteiden tuotanto keskitetään Varkauteen, ja Lopelle rakentuu laaja valikoima Etelä-Suomen asiakkaiden tarpeisiin.

Lakan tuoteryhmiä ovat jatkossa kuivabetonit, juotosbetonit, muurauslaastit ja linjasaneeraustuotteet. FL

Kiilto

Kiilto on 100-vuotias suomalainen perheyritys.

Kemianteollisuuden ratkaisuja kehittävä, valmistava ja markkinoiva Kiilto toimii neljällä toimialalla: rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia sekä kuluttajatuotteet.

Kiilto toimii yhdessätoista maassa ja työllistää yhteensä lähes 1000 henkilöä.

Vuonna 2019 Kiillon liikevaihto oli noin 222 miljoonaa euroa.

Kiillon toiminnan tavoitteina ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen.

Uusimmat

Näkoislehti

10.8.2020

Fingerpori

comic