Lounais-Häme

Lakanat pakkaseen, helle on jo ovella

Nyt on viimeinen tilaisuus muuttaa sateisen kesän muisto auringonpaisteiseksi.

Helle on nimittäin tulollaan. Perjantaiksi ja varsinkin lauantaiksi on luvattu hellelukemia.

-Otamme hellelukemat ilolla vastaan, forssalainen Kati Maidell kertoo.

Maidell otti varaslähdön helteeseen jo torstaina lähtemällä Hilda-tyttären kanssa torivilinään.

-Luulen, että vanhemmat lapset lähtevät uimarannalle, mutta me Hildan kanssa emme ole vielä tänä kesänä uineet muuten kuin kylpytynnyrissä.

 

Päivystävä meteorologi Paavo Korpela korjaa heti aluksi, että hän ei lupaa helteitä, vaan ennuste kertoo, että helteitä on tulossa.

-Mutta kyllä, perjantai on Forssassakin aurinkoinen ja poutainen, Korpela aloittaa.

Etelä-Suomessa, johon myös Forssa lasketaan, voi helleraja rikkoutua jo perjantaina.

-Helleraja on 25 astetta eli jos asteita on yli sen, raja menee rikki.

Nyt äkkiä lakanat pakkaseen ja tuuletinkaupoille.

 

Veikon Kone Lehtovirran kauppias Kari Lehtovirta toteaa, että tänä kesänä tuuletinkauppa on ollut hiljaisenpuoleista.

-Mutta heti, kun lämpötila nousee, alkaa kauppa käydä.

Toinen säihin liittyvä sesonkituote on ilmalämpöpumput.

-Yksikin hellepäivä voi olla jollekin sysäys lähteä ostamaan ilmalämpöpumppu.

Kun Lehtovirta kuulee, että viikonlopuksi on ennustettu ukkoskuuroja, hän muistaa, että sekin vaikuttaa ostoksilla käyntiin.

-Kuumalla tai ukkoskuurojen aikaan vanhat laitteet ovat kovilla ja se voi tehdä piikin jääkaappi- ja pakastinkaupoille.

 

Joinakin kesinä varastoihin jää kasa tuulettimia, toisina ne loppuvat kesken.

Lehtovirta ei tutkaile sääennusteita keväällä, kun tekee tuuletintilauksia.

-Se on korkeimmassa kädessä…, mies tuumii.

Tuulettimia ei välttämättä saa halvemmalla seuraavana kesänä, vaikka niitä jäisi varastoon talveksi.

-Tuuletin ei tavallaan muutu vuoden sisällä, Lehtovirta selventää, mutta innostuu kertomaan Dysonin uusimmasta mallista, jossa ei ole pyöriviä osia lainkaan. Laite myös tarpeen tullen lämmittää.

 

Sää pysyy lämpimänä myös lauantaina.

-Euroopassa on laajalti lämmintä, mutta nyt Suomeen tuleva ilmamassa tulee Itä-Euroopasta, Korpela kertoo.

Eteläisessä Puolassa oli keskiviikkona 30 asteen lukemia ja se samainen ilmamassa on pian täällä.

Joten aurinkorasvaa poskipäihin, bikinit päälle ja kellukkeet allien peitoksi.

Bikineitä saa tähän aikaan kesästä hieman halvemmalla. Liivikeskuksen Anu Niemi esittelee narubikineitä, joiden turvin voi mennä perjantaina uimarannalle.

-Aurinkoisina päivinä bikinikauppa piristyy, Niemi myöntää.

 

Mutta pystyykö hellekään lämmittämään pintavettä niin paljon, että veteen asti viitsii, tai kehtaa, uusissa narubikineissä mennä?

-Tässä vaiheessa elokuuta veden lämpötila on jo lähtenyt laskuun ja vaikka ennustetaan helteitä, niin päivä on jo lyhyempi ja tuuliherkkä, Suomen ympäristökeskuksen (Syke) hydrologi Jarkko Koskela miettii.

Koskelan mukaan pintaveden lämpötila voi lämpimän päivän aikana muuttua jonkun verran, asteen pari. Mutta toisaalta, vesien lämpötilat ovat jonkin verran keskiarvoa alempana, joten ensi viikolla vedet siis voisivat olla normaalilämpöisiä.

 

Syke mittaa veden lämpötilan aamuisin kello kahdeksan, jolloin vesi ei ole lämpimimmillään.

-Mittaamme veden 20 sentin syvyydestä.

Sitä Koskela ei osaa sanoa, joutuuko painavampi ihminen kellumaan ensi viikolla kylmemmässä vedessä kuin kevyempi.

Koskelan mukaan pintavedet ovat olleet koko 2000-luvun ajan kylmempiä kuin viime vuosisadalla. Mielikuva siitä, että kesät olivat lapsena kauniimpia, voisi siis sittenkin olla totta. FL

 

Uusimmat