Lounais-Häme

Lämmin kevät on vauhdittanut perunan kasvua, mutta sateita kaivataan pian

Kantahämäläistä avomaan varhaisperunaa saatetaan saada kauppoihin jo ensi viikolla. Kasvihuoneista maakunnan uutta perunaa on nostettu pieniä eriä jo viime kuussa.

Ypäjällä Kärkäisen puutarhaa noin kymmenen vuoden ajan isännöinyt Juha Kärkäinen kertoo, että ennätykset varhaisperunan nostoajassa paukkuvat todennäköisesti tänä vuonna.

-Meidän seudulla on ollut hyvä, jos aikaisemmin on saatu juhannukseksikaan perunaa ja nyt saamme nostettua sitä reippaasti ennen juhannusta. Tämä on hyvin harvinaista, en ainakaan muista, että ihan hetkeen olisi vastaavaa kevättä ollut, Kärkäinen toteaa.

Hyvää perunavuotta tämän hetken arvion perusteella povaa myös Mikkolan suoramyynnin Heikki Mikkola, joka on katsellut perunan kasvamista jo vuosikymmeniä. Hän ei kuitenkaan usko, että tilan avomaalta perunaa nostetaan tulevalla viikolla.

-Minusta tuntuu, ettei peruna tarvitse näin kuumaa. Ajattelin, että viikon päästä saataisiin perunaa myyntiin avomaalta, mutta kun kävin katsomassa perunoita, ne olivat vielä pieniä, Mikkola kertoo.

Varmuutta siitä, kuinka hyvä perunavuodesta tulee, ei kuitenkaan saada ennen kuin juurekset nostetaan maasta. Juhannuksena tuoretta perunaa on kuitenkin takuuvarmasti saatavilla paljon.

 

Lämmön varjopuolena perunaa alkaa pian piinata kuivuus. Sateita maahan ei ole saatu viikkoihin, joten kastelua pitää hoitaa mekaanisesti. Huhtikuun lopussa kylvetyt perunat alkavat pian olla janoisia.

Varhaisperunan kasvukausi on keskimäärin hieman yli kaksi kuukautta. Noin kuuden viikon kohdalla kasvi alkaa tuottaa mukuloita, siihen asti se käyttää siemenperunan itsensä sisältämää vettä.

Mikkolan tilalla kuivuus ei ole aiheuttanut ongelmia.

-Meillä on kastelujärjestelmät valmiina, joten kun vettä tarvitaan, pitää vain käynnistää traktori. Olemme kastelleet perunoita nyt noin viikon ajan joka päivä, Mikkola toteaa.

Kun ilma on lämmin ja perunaa kastellaan reippaalla vedellä, saa juures riesakseen esimerkiksi sienitauteja. Vastapainona sadosta tulee kuitenkin suurempi, joten tasapaino pöytään asti päätyvien mukuloiden määrässä säilyy.

 

Mikkolan tilalla laitettiin viikonlopun aikana 2 000 kiloa viimevuotisia perunoita jakoon. Tila tuottaa Heikki Mikkolan arvioiden mukaan noin 15 000 kiloa perunaa vuodessa, joten ylijäämä on melko suuri.

Mahdollisuudet perunan viljelyyn nykytekniikalla ovat paremmat kuin koskaan. Viljelymäärät ovat silti puolittuneet 1950-luvulta. Myös perunan viljelyyn käytetyn pinta-alan määrä on pudonnut kymmenen vuoden aikana yli tuhannella hehtaarilla.

-Ensimmäisiä perunoita ostetaan kesän alussa paljon ostajan ikäluokasta riippumatta. Heinäkuussa perunan menekki on perinteisesti vähentynyt, Kärkäisen puutarhan Juha Kärkäinen kertoo.

Yksi merkittävä syy perunan suosion laskulle on ruokakulttuurin muutos. Pasta ja riisi ovat vieneet siltä sijaa osana ihmisten arkiruokaa.

Juhannuksena kattilassa porisee kuitenkin yleensä peruna. FL

 

Kuivuus uhkaa forssalaisia porkkanoita
Forssa
Naposteluporkkanoistaan tunnetun Karotia Oy:n porkkanasato on uhattuna, jollei sadetta saada lähiviikkoina.
– Kyllähän tämä kuivuus on poikkeuksellista. Olen itse 56-vuotias ja kasvattanut porkkanaa pitkään, mutta tämä kesä on ollut kuivin ja kuumin mitä muistan, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Arto Hyytiäinen.
Karotialla on noin 100 hehtaaria porkkanapeltoa eri puolilla maakuntaa. Kastelua yritetään järjestää useimmille pelloille, mutta kaikkia peltoja ei saada kasteltua mekaanisesti. 
Ennusteiden mukaan on hyvin todennäköistä, ettei taivaalta saada lähiviikkoina riittävästi vettä peltojen tarpeisiin.
– Parin viikon aikana ei luultavasti ole tulossa suuria sateita. Sadeveden tarvetta ei lasketa enää milleissä vaan kymmenissä milleissä, Hyytiäinen toteaa.
Karotian porkkanoita on istutettu maahan toukokuun aikana. Juures kaipaa taimivaiheessa mahdollisimman tasaisia olosuhteita kosteuden suhteen.
Hyytiäinen arvelee, että taimivaiheen alkukuivuuden takia osa sadosta on jo menetetty. Varmuutta asiaan saadaan kuitenkin juhannukseen mennessä, sillä porkkanaa pystyy kylvämään vielä kesäkuun aikana.
– Kylvön viivästyessä sadosta menetetään noin prosentti päivää kohti. Heinäkuussa kylväminen saattaa olla jo liian myöhäistä. 

 

Uusimmat