Lounais-Häme

“Lapissa ei teitä suolata” on historiaa – laajenevien suolausalueiden pohjavedet suojataan formiaateilla, ei tierakenteilla

Talvien leudontuminen on jo siirtämässä teiden suolausta aiempaa pidemmälle itään ja pohjoiseen. Suolaantumisriskiltä on samalla varjeltava sellaisia alueita, joilla se ei ole aiemmin ollut tarpeen.
Suolan käyttö on kääntynyt kasvuun sekä ilmaston että raskaan liikenteen vaatimusten takia. Samalla kasvavat pohjavesiriskit.

Ilmaston lämpeneminen lisää tienpitoon liittyviä pohjavesiriskejä.

Leudontuvat talvet ja raskaan liikenteen vaatimukset laajentavat teiden suolaamistarvetta pohjavesialueille, joiden talvikunnossapidossa on aiemmin selvitty ilman suolaa.

Perinteisesti teiden suolauksessa käytetään natriumkloridia, jonka kloridiosa on riski pohjavesille. Herkimmillä pohjavesialueilla suolausta on pyritty vähentämään, ja vaikeimmille tieosuuksille on rakennettu eristäviä suojausrakenteita.

Kalliin hinnan vuoksi Suomessa rakennetaan suojauksia erillisinä hankkeina ehkä yhteen kohteeseen vuodessa, aina ei sitäkään. Kasvavat riskit on tarkoitus hallita pääosin kemiallisesti.

– Tärkeillä pohjavesialueilla, joilta puuttuvat toimivat suojaukset, otetaan formiaatit käyttöön, sanoo hankinnan asiantuntija Heikki Lappalainen Liikennevirastosta.

 

Ilmastovaikutus näkyy jo

Hitaasti tulevan talven vuoksi suolauskelit ovat nyt oikeastaan vasta alkamassa, mutta Lappalaisen mukaan kuluva syksy ei ainakaan vielä näytä olevan aloitusten suhteen poikkeuksellinen.

Oleellisempaa tällä hetkellä on se, että pakkasten rinnalla ei ole lunta pohjoisessakaan.

Eniten suolausta käytetään nollakeleillä ja jonkin verran pikkupakkasilla, kun taas kuuden pakkasasteen kylmemmällä puolella suolataan selvästi vähemmän.

Talvien leudontuessa ja syksyjen pidentyessä suolauskelejä on todennäköisesti aiempaa useammin ja totuttua laajemmalla alueella. Käytännössä tämä on alkanut jo näkyä.

– Sellaisia Itä- ja Pohjois-Suomen teitä, joita on aiemmin pystytty talvisydämelläkin hoitamaan polanteella pääosin ilman suolaa, jouduttiin esimerkiksi viime talvena suolaamaan.

Perinteinen sanonta siitä, ettei Lapin teitä suolata, onkin siirtymässä historiaan. Suolausta tehdään jo nyt läpi talven Rovaniemen aina korkeudelle.

 

Suolan käyttö nousi yli 100 000 tonnin

Suolan käytön ennätysvuosi oli 1990, jolloin tavaraa ajettiin maanteille 157 000 tonnia.

Lappalaisen mukaan viime vuosiin saakka on selvitty alle 100 000 tonnilla ja vähimmillään 80 000 tonnilla. Viime aikojen leutoina talvina määrä on noussut jo 110 000 tonniin.

Kasvu ei selity kokonaan ilmastolla. Kulutusta lisää myös tieluokituksen muutos, jossa huomioidaan ilmaston ohella erityisesti rekkaliikenne.

– Raskaan liikenteen massat ja koot ovat erilaisia kuin ennen, ja siellä odotetaan, että tiet ovat pitäviä, Lappalainen huomauttaa.

Seuraavat hoitoluokitusten nostot astuvat voimaan vuodenvaihteessa. Lappalaisen mukaan se siirtää uusia teitä koko talven suolattavien joukkoon eri puolilla maata.

 

Yhtäällä vähemmän, toisaalla enemmän

Aivan eteläisimmässä Suomessa nähdään ennen pitkää talvia, jolloin selvitään selvästi nykyistä vähemmällä suolaamisella tai jopa kokonaan ilman.

Toisaalta tyypillisimmät suolauskelit voivat yleistyä laajalla alueella. Eniten suolaa käytetään, kun nollan tuntumassa oleva lämpötila ja sade esiintyvät yhdessä.

Kokonaisuutena suolauksen tarve saattaakin kasvaa, ja pohjavesiriskit niiden mukana. Samalla suolausalueiden siirtyminen pakottaa pohtimaan pohjavesiasiaa kokonaan uusilla alueilla.

Fyysisesti pohjavettä suojaavat tierakenteet ovat kuitenkin kalliita ratkaisuja, eivätkä ole kaikissa tapauksissa myöskään toimineet riittävän tehokkaasti.

Siksi katseet on käännetty kemiaan.

 

Natriumformiaatti tulossa käyttöön

Kloridien sijaan teitä voidaan pitää sulina formiaateilla. Ne ovat biologisesti hajoavia muurahaishappoyhdisteitä, joiden riskit pohjavesille ovat huomattavasti klorideja vähäisempiä.

Formiaattien käytön kustannukset ovat kuitenkin natriumkloridiin verrattuna 10-20 -kertaiset.

Hinta jää silti kauas pohjavesien suojausrakenteista, ja siksi vesiriski otetaan Lappalaisen mukaan pohjoisessa haltuun juuri formiaateilla.

Etelämpänäkin suunta on sama, mutta tasapainoiltava on – eikä vain kustannussyistä.

– Käytännössä kaikissa tilanteissa formiaateilla ei päästä aivan yhtä hyvään liukkaudentorjuntaan kuin perinteisellä suolalla, Lappalainen sanoo.

Kaliumformiaattia on käytetty Suomen pohjavesialueilla jo vuosikymmenen, kun taas ominaisuuksiltaan erilainen natriumformiaatti on vasta tulossa kokeilujen jälkeen käyttöön.

– Jatkossa tullaan laatimaan käytännön toimista tarkempaa ohjeistusta, niin että formiaattien käyttö on mahdollisimman kustannustehokasta ja osaavissa käsissä.

Hiekkaa kuluu 600 000 tonnia

Teiden liukkautta vähennetään erityisesti pienemmillä teillä yhä hiekoittamalla.

Vähäliikenteisempien teiden kevytasvaltti kestää huonosti suolaamiseen liittyvää sulamisen ja jäätymisen vaihtelua.

Hiekkaa käytetään lisäksi kriittisissä paikoissa silloin, kun kylmyys estää suolan käytön.

Hiekoitukseen käytetään hiekan lisäksi kallioista muskattua materiaalia.

Molemmat ovat uusiutumattomia luonnonvaroja, ja erityisesti hiekkavaroista alkaa olla varsinkin eteläisessä Suomessa pulaa.

Uusimmat