Lounais-Häme

Lapsen näkökulma Suomen itsenäistymiseen

-Minkään muun kirjan ilmestymisestä en ole ollut näin iloinen. Halusin aina todistaa isälleni mihin minusta on; toivottavasti hän nyt katselee tyytyväisenä pilven reunalta. Onneksi pystyin vielä kirjoittamaan tämän tarinan romaaniksi.

Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 pohjautuu Kohosen isän omakohtaisiin kokemuksiin. Suomen itsenäistymisvuoden kuohunta tulee painotuoreessa teoksessa esille lapsen näkökulmasta. Savonlinnalaiset koulupojat ovat perinteisesti tehneet miehuuskokeen kiertämällä Olavinlinnan ulkokautta, mutta Vilho ja hänen toverinsa joutuvat paljon suurempaan miehuuskokeeseen. Kun venäläiset lähettivät ennen itsenäistymisjulistusta rankaisuretkikunnan vangitsemaan ihmisiä, pojat veivät viestiä vangituista koteihin.

-Isänikin joutui vangituksi viestiä viedessään. Tiedon itsenäistymisestä hän sai voileivän väliin kätketystä sähkösanomasta toiselta vangitulta. Hän myös kuljetti aseita kärryissä, joissa päällimmäisenä oli pullapitkoja. Savonlinnassa oli sopimus, etteivät suojeluskuntalaiset ja punakaartilaiset ammu toisiaan, ja aseita piilotettiin Tottintorin kaivoon.

-Suomen itsenäistyminen oli suuri asia, ja on tärkeää miettiä tuon ajan tapahtumia myös lasten kannalta. En ole koskaan ymmärtänyt, kuinka aikuisia pidetään tärkeimpinä. Itse olen koko elämäni elänyt lasten kanssa, omien ja vieraiden. Lapsille kannattaa puhua vaikeistakin asioista, kirjailija ja opettaja kannustaa.

-Onneksi Otava ymmärsi tämän. Uusi kustantajani kiitteli kirjaa juuri vaikeiden aiheiden esilletuomisesta.

 

Oman elämänsä tärkeimmät päätökset Kohonen teki itse jo lapsena.

-Koulussa luimme Vanhan testamentin kertomuksia Salomosta ja pohdimme, mitä hän halusi elämältä. Tunnin jälkeen välitunnilla menin ulkorakennuksen taakse ja ajattelin, mitä itse elämältä halusin. Ensin mietin, että haluaisin olla onnellinen. Tulin kuitenkin sellaiseen lopputulokseen, että halusin sekä hyvää että pahaa, mutta vain niin paljon kuin kestän. Elämän pitää maistua elämälle; pelkän makean syömisestä tulee huono olo.

-Vaikeatakin on ollut. Kuljin kuoleman laaksossa kolme vuotta, kun neljäs tytär syntyi kuolleena. Olin aina pitänyt lapsista, mutta silloin ymmärsin kirkkaasti, kuinka arvokas asia lapsi onkaan.

Onnellisuuden tavoittelu ja tulevaisuuden murehtiminen on Laila Kohosen mielestä turhaa.

-Jos murehtii jotain tulevaa, pilaa nykyhetken, vaikka mitään pahaa ei tapahtuisikaan. Pitää iloita tästä päivästä.

 

Laila Kohosen isä kertoi paljon tarinoita ja kirjoitti omasta elämästään. Kaikki kolme lasta ovat vuorostaan kirjoittaneet omia muistojaan.

-Olin viisivuotias, kun talvisota syttyi. Muistan sota-ajan ja evakkomatkan. Vanhempanikin olivat opettajia. Olin toisella tai kolmannella luokalla, kun sotilas ajoi Jaakkiman Pajasyrjän koulun pihaan ja tuli sanomaan: ”On asioita.” Seuraavana aamuna piti lähteä. Illalla koko kylän väelle selostettiin, minne piti mennä ja kuinka maalata koodit esineisiin. Isä poltti kylän ja lähti viimeisenä.

-Äiti ja apulainen leipoivat kiireessä matkalle. Leivät unohtuivat kotiin, eikä meillä ollut kuin voita mukana. Savonlinnassa lotta oli antanut teevadillisen kaurapuuroa, ja äiti piti lautasta sylissä koko yön, jotta pystyi antamaan aamulla minulle ruokaa. Kun pääsimme perille Pohjanmaalle, olimme likaisia ja rähjäisiä. Myrkyn asemalle tuli kyläläisiä ihmettelemään meitä.

 

Kohosen tavoitteena on, että lapsi, ja miksei myös aikuinen, voisi lukea hänen kirjojaan huvikseen ja samalla oppia jotain historiasta. Kirjailijalle itselleen oli kova pettymys, kun hän kahdeksanvuotiaana kertoi lukemastaan historiallisesta teoksesta isälleen.

-Isä sanoi silloin, etteivät kirjan asiat ole totta vaan kirjailijan keksimiä. Menin pihalle kuusen luokse, katsoin muurahaisia ja ajattelin, että kun tulen isoksi niin kirjoitan muurahaisista. Isä kertoi paljon tarinoita muurahaisista, joilla oli sota ja jotka viljelivät.

-Historia on niin mielenkiintoista. Huikaisevan ihmeellistä on miettiä sukupolvien ketjua aina ensimmäiseen mönkijään saakka.

 

Kirjailijalla on taito palata omiin kokemuksiinsa monien aistien kautta. Hän osaa naputtaa pöydänkanteen riihenpuinnin toistuvan rytmin ja kertoa kuinka lapsena ymmärsi äitinsä rakkauden Huuhanmäen sotilassairaalassa keuhkokuumetta potiessaan.

-Siihen aikaan ajateltiin, ettei lapsen herkkä hermosto kestä hellyyttä. Äiti ei koskaan ottanut syliin tai halannut, mutta sairaalaan hän kulki joka päivä rospuuton runtelemaa tietä kuusi kilometriä edestakaisin. Yhtenä päivänä hän oli saanut kananmunan ja keittänyt sen minua varten. Kyllä sitä sairaanhoitajat paheksuivat.

Uusinta teosta kirjoittaessaan kirjailija huomasi, ettei hän pysty mielikuvituksessaan liikkumaan sadan vuoden takaisessa Savonlinnassa.

-Etsin netistä kaiken mitä löysin, mutta sittenkin tuntui etten selviä. Tammelan kirjastosta sain apua, kun ihana ihminen tilasi Savonlinnasta juuri sopivat kirjat.

-Kirjaa ei voi luoda niin että tietää vain sen mikä tekstiin tulee. Rotkon yli täytyy olla leveämpi silta kuin yhden jalan levyinen.

 

Kirjailijaksi ryhtyminen otti opettajalta aikansa. Avioliitto Jorma Kohosen kanssa kiilasi edelle.

-Osallistuin satukilpailuun ja pääsin sitä kautta koulutettavaksi. Kysyin mieheltä ja tyttäriltäni mielipidettä, voisinko alkaa kirjoittaa tosissani. He suhtautuivat myönteisesti.

-Riinan kanssa olemme kyllä väitelleet, kirjoittiko hän yläasteella aineessa ettei hänellä ollut enää äitiä sen jälkeen kun kirjailijanurani alkoi.

 

Kirjan Miehuuskoe 1917 kantavia teemoja on toisten näkökulman ymmärtäminen. Oman kannan jankuttaminen jatkuu, jos ei ymmärrä että maailma näyttää lähelläkin olevan mielestä aina erilaiselta.

-Kirjassani oleva näkökulman ymmärtämistehtävä on samanlainen jonka teetin oppilaillani. Kun nahistelu tuntui yltyvän, panin oppilaat harmonin vastakkaisille puolille ja käskin kuvailla soitinta. Lopuksi käskin heidän kiistellä siitä, kumpi on oikeassa.

Erilaisille näkökulmille Kohosen omat silmät avautuivat lapsena, kun hän luki Vanhasta testamentista kertomuksen Baabelin tornista.

-Ei toisten ymmärtämättömyys johdu siitä, että toiset puhuvat suomea ja toiset ruotsia. Erimielisyydet johtuvat siitä ettei muutoin ymmärrä toisen puhetta. Kun kerroin äidille tästä, hän osoitti teoriani heti oikeaksi puuskahtamalla: ”Minä ainakin ymmärrän mitä sinä puhut.”

 

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic