Lounais-Häme

Lapset suunnittelivat silmälasien kehyksiä: Susilasit silmille, kissoja katseelle koruksi

Susilasit kehystävät silmille hillityn eläimellisen katseen, mutta sangoissa vapautuu villi luonto. Aisoista paljastuvat valppaat hukat. Syksyisissä laseissa kevyitä pyöreitä kehyksiä koristavat pienet ja koristeelliset ruskalehdet. Todellinen eläintenystävä valitsisi nenälleen lasit, joiden kehyksiin voisi vaihdella erilaisia eläinkoristeita.

Vaihdettavat eläimet oli eläintenystävä Melina Mäntymaan idea.

-Sain idean siitä, kun olen nähnyt sellaiset silmälaseihin kiinnitettävät ja irrotettavat aurinkolasit. Tein näihin laseihin vain kissat, mutta ainakin koirat ja puput voisi tehdä myös, Melina kertoo.

Melinan suunnittelemien kehysten muoto oli muodikkaan pyöreä, ja väriksi hän valitsi vahvan mustan, jota hän elävöitti sinisellä. Prototyypin hän valmisti muovikalvosta, ja oikeat kehyksetkin voisivat olla muoviset.

Kehyssuunnittelukilpailu on Melinan mieleen: hän voisi aikuisena suunnitella kehyksiä vaikka työkseen.

-Tai vaatteita, tyylistä kiinnostunut Melina kertoo.

Optikkoliikkeiden valikoimat eivät olisi entisellään, jos Unelmieni silmälasit -kilpailutyöt otettaisiin tuotantoon. Poissa olisi varmuus ja vaisuus.

-Jos aikuiset saisivat valita lasten kehyksiin värit, niissä olisi mustaa ja ruskeaa, mutta lapset ja nuoret valitsivat hienoja ja voimakkaitakin värejä, iloitsee kilpailun järjestäjä Satu Järvinen Optikko Kirkassilmästä.

Järvistä ilahdutti se, että töitä oli selvästi mietitty tarkasti ja myös materiaalivalintoja oli pohdittu huolellisesti.

-Lisäksi oli nähty vaivaa ja yhdistetty eri tekniikoita kolmiulotteisenkin lopputuloksen saamiseksi.

Kilpailu oli avoin kaikille, mutta Forssan kuvataidekoulusta lähti mukaan kaksi ryhmää silmälasien suunnittelukilpaan.

-Se oli oppilaille hyvä muotoilutehtävä, jossa piti taiteellisuuden ja visuaalisuuden lisäksi miettiä myös käytettävyyttä, toteaa johtava opettaja Teija Lauronen.

Piirustuskilpailun aiheena oli Unelmieni silmälasit. Sarjoja oli kaksi, omansa 6-9-vuotiaille ja 10–13-vuotiaille.

Satu Järvinen yllättyi kilpailutöiden määrästä. Osallistujia oli yli 90 ja kaukaisin kehyssuunnittelija lähetti kilpailutyön Kainuusta asti.

Kisassa palkittiin kuusi osallistujaa, kolme kummastakin sarjasta. Näkemykselliset kehykset suunnitteli Säde Harstela, Tiinu Koskela, Venla Koskelo, Joonatan Malinen, Melina Mäntymaa ja Vanessa Havulahti. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti