Lounais-Häme

Lapsia ja leppäkerttuja

Hämeen luontokeskuksessa lapset seisovat puoliympyrässä, kun ohjaajat aloittavat esittelykierroksen: Johanna Jänis (Ahtiainen) ja Saija Siili (Huolman). Lapset jatkavat omilla nimillään, joihin lisäävät samalla alkukirjaimella alkavan eläimen.

5–11-vuotiaiden lasten luontokerho Leppis kokoontui keskiviikkona jo toisen kerran. Juhlavuoden kunniaksi tämän heinäkuun kerhoissa puuhaillaan Suomen kansallislajien parissa.

Nyt kerhoon saapui 13 osallistujaa.

-Osa on samoja kuin ensimmäisellä kerralla ja osa uusia. Oli kiva huomata, että tänä vuonna osallistujissa on myös lapsia, jotka olivat jo viime vuoden kerhoissa mukana, Hämeen luontokeskuksen Minna Malinen kertoo.

Osa osallistujista jää kerhon jälkeen vielä perheineen tutustumaan luontokeskuksen toimintaan ja ympäristöön.

 

Ensimmäisessä kerhossa alkukuusta teemana oli K niin kuin kivi ja kukka, jolloin tutustuttiin graniittiin, kieloon sekä rauduskoivuun. Tällä kertaa lapset sukelsivat luonnonelämään Leppis ja kaverinsa -teemalla.

Teemaan kuului tutustuminen seitsenpistepirkkoon, laulujoutseneen sekä ahveneen. Iltapäivän aikana paljastui esimerkiksi, että tuttu punaselkäinen seitsenpistepirkko on paitsi Suomen yleisin leppäkerttulaji, myös kansallishyönteisemme.

Kansallislajeihin on tutustuttu leikkien, keskustelun, askartelun ja muun puuhan lomassa.

-Siinä opitaan leikin varjolla. Ei kuitenkaan olla koulun penkillä, vaan opitaan liikkumaan luonnossa ja ylipäätään havainnointia, uskallusta tutkia luontoa. Ettei luonto ole suorittamista vaan sinne voi vain mennä, Malinen toteaa.

 

Päivä alkoi juttutuokiolla seitsenpistepirkosta ja muista leppäpirkoista. Seuraavaksi askarreltiin oma leppäkerttu, jolla on liikuteltavat siivet. Lajiin tutustuminen jatkui vielä ennen evästaukoa leikillä, jossa lapset olivat leppäkerttuja ja yrittivät poimia kirvoja esittäviä herneitä kippoonsa mahdollisimman paljon. Haasteena oli vielä se, että poimia sai vain pyykkipojalla. Leikki osoittautui tekniikkalajiksi; oikean tavan oivaltanut saattoikin poimia useita herneitä kerralla. FL

Luontokerho kokoontuu vielä 26.7. klo 13–15. Silloin tutustutaan Otson matkassa -teemalla ainakin karhuun ja uuteen kansallisperhoseemme paatsamasinisiipeen.

 

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic