Lounais-Häme

Las Vegasin joukkosurman motiivi ei selvinnyt poliisitutkinnassa

Los Angeles
04.08.2018, 01:37

Ulkomaat

Yhdysvalloissa Las Vegasissa viime syksynä tehdyn joukkosurman motiivi ei ole selvinnyt, vaikka rikoksen poliisitutkinta on saatu päätökseen. Ampuja Stephen Paddock ei jättänyt jälkeensä minkäänlaista viestiä, joka olisi avannut teon syitä.
Poliisi ei löytänyt merkkejä siitä, että Paddock olisi ollut radikalisoitunut tai kuulunut mihinkään kotimaiseen tai ulkomaiseen terroristijärjestöön. Hän ei myöskään vaikuta kuuluneen mihinkään viharikoksia tekevään ryhmittymään tai toimineen osana laajempaa salaliittoa.
Isis yritti iskun jälkeen ottaa teon nimiinsä, mutta väite on todettu perusteettomaksi.
Las Vegasin joukkosurma oli Yhdysvaltojen lähihistorian tuhoisin joukkoampuminen. Paddock tappoi 58 ihmistä ja haavoitti 869:ää tulittaessaan ulkoilmakonsertissa olleita ihmisiä hotellin ikkunasta. Poliisin saapuessa hän ampui itsensä.

Halusi tuntea itsensä tärkeäksi

Poliisin mukaan Paddock ei tehnyt ennen joukkosurmaa mitään, mikä olisi herättänyt epäilyksiä veriteon suunnittelemisesta. Keskustellessaan hänen lääkärinsä kanssa poliisi tuli siihen tulokseen, että mielenterveysongelmista oli nähtävissä merkkejä, mutta mikään ei viitannut siihen, että Paddockista olisi syytä ilmoittaa viranomaisille.
Lääkäri kertoi poliisille, että Paddockilla saattoi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka hoidosta tämä kieltäytyi. Useat Paddockin tunteneet ihmiset sanoivat poliisille maallikon mielipiteenään, että hän oli narsisti ja välitti vain itsestään. Ihmissuhteista hän etsi tuttaviensa mukaan ainoastaan henkilökohtaista hyötyä.
Tuttavien mukaan Paddockilla oli tarve tuntea olevansa tärkeä. Hänen veljensä Eric Paddock arveli poliisille, että veljelle saattoi olla tärkeää jäädä historiaan suurimman määrän ihmisiä tappaneena joukkosurmaajana.
– Hän oli tehnyt kaiken, mitä halusi tässä maailmassa tehdä, ja oli kyllästynyt kaikkeen, veli arveli teon syyksi.
Poliisin mukaan Paddockin kannettavan tietokoneen muistissa oli lapsipornoa.
Paddock oli ansainnut suuria summia kiinteistökaupoilla ja erässä elämänsä vaiheessa hän omisti jopa oman lentokoneen. Veritekoa edeltävinä vuosina hän oli kuitenkin ilmeisesti hävinnyt suuria summia uhkapeleissä.
Liittovaltion poliisin FBI:n profilointiyksikkö julkaisee Paddockista psykologisen profiilin myöhemmin tänä vuonna.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi