Lounais-Häme

Lasten rokotuskattavuus on parantunut – Eniten on noussut suoja tuhkarokkoa vastaan

Forssan terveyskeskuksen alueella MPR-rokotteen kattavuus on hieman valtakunnan tasoa alhaisempi.
Kriittinen keskustelu rokotteisiin liittyen nousee esiin silloin tällöin, mutta lasten rokottamatta jättäminen on Suomessa erittäin harvinaista. Kuva: Pessinen Seppo

Lasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä. Eroja kuitenkin löytyy eri rokotteiden ja eri alueiden välillä. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä.

Viime aikojen uutisointi tuhkarokosta ja siihen liittyvistä jälkitaudeista on tuonut vahvasti esiin sen, miksi rokotuksia tarvitaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo.

– Rokotuskattavuuksissa on kuitenkin alueellisia eroja. Koska esimerkiksi tuhkarokko tarttuu erittäin herkästi, kannattaa tavoitella mahdollisimman korkeaa kattavuutta sekä alueellisesti että eri väestöryhmittäin.

Kaikkein eniten onkin parantunut tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta suojaavan MPR-rokotteen kattavuus. Rokotuksen sai noin 96 prosenttia vuonna 2016 syntyneistä. Kasvua 2015 syntyneisiin on lähes kaksi prosenttiyksikköä.

Forssan terveyskeskuksen alueella kattavuus on hieman pienempi, sillä rokotteen sai 94,8 prosenttia vuonna 2016 syntyneistä lapsista.

 

Lue myös: “Emme ole paniikissa, eikä kenelläkään ole hätää” – THL kehottaa laivalla olleita tarkistamaan rokotesuojansa tuhkarokkotapauksen vuoksi

Viitosrokotteen saavat lähes kaikki lapset

Kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokote aloitetaan noin 99 prosentille, eli lähes kaikille lapsille. Forssan terveyskeskuksen alueella luku on yli 99 prosenttia.

Myös pneumokokkirokotteen suosio on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2016 syntyneistä sen on saanut 96 prosenttia. Forssan seudulla luku on hieman koko maan keskiarvoa korkeammalla.

Samoin rotavirusrokotteen saa noin 92 prosenttia lapsista valtakunnallisesti. Forssan seudulla luku on tasan 90 prosenttia.

Rokottamattomuus on harvinaista

Vain noin prosentti lapsista Suomessa ei ole saanut kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia perusrokotuksia lainkaan kolmeen ikävuoteen mennessä. Kouluikään mennessä luku tippuu puoleen prosenttiin.

Forssan terveyskeskuksen alueella vuonna 2015 syntyneistä lapsista kokonaan ilman rokotteita on 0,4 prosenttia, eli hyvin pieni osuus.

– Rokotuskattavuuden ja rokotusluottamuksen vahvistaminen ovat pitkäjänteistä työtä, missä neuvolan terveydenhoitajien ja perheiden hyvä vuorovaikutus on avainasemassa. Kuntien ammattilaiset ovatkin kiitettävästi onnistuneet työssään, joka nyt näkyy kattavuuden parantumisena, asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo sanoo. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat