Lounais-Häme

Laukeelan päiväkotiin uusi lapsiryhmä

Laukeelan päiväkotiin perustetaan uusi, määräaikainen lapsiryhmä. Ryhmää varten rekrytoidaan lastentarhanopettaja ja kaksi hoitajaa. Ryhmän jatkon tarvetta arvioidaan viimeistään ensi keväänä.

Perusturvalautakunta päätyi uuden ryhmän perustamiseen, sillä varhaiskasvatuksen piiriin on kuluneen kevään aikana tullut runsaasti lisää lapsia. Lisäksi jo kirjoilla olleiden lasten hoitotuntien määrä on kasvanut, kun huoltajat ovat työllistyneet.

Laukeelan päiväkodin rakenteellinen paikkaluku on 84 hoitopaikkaa. Päiväkotiin on nyt sijoitettuna 95 lasta, joista 20 käyttää vuorohoitoa.

Myös Halkivahassa on tarvetta hoitopaikoille ja sinne ollaan palkkaamassa perhepäivähoitaja määräajaksi.

 

Laukeelan päiväkoti on saamassa lisätilaa samasta rivitalosta, jossa päiväkoti jo toimii. Huoneisto on vapautumassa kesäkuussa.

Huoneistoon on haettu tilapäinen rakennuslupa asuinhuoneiston muuttamisesta päiväkodin käyttöön siihen asti, kunnes päiväkodin laajennuksen suunnittelu ja toteutus on valmis. FL

 

Uusimmat