Lounais-Häme

Laukeelan pururata käyttökiellossa

Urjalassa Laukeelan pururata on käyttökiellossa arkipäivisin kello 15 saakka alueella tehtävien metsätöiden vuoksi. Latua pururadalle ei ole saatu tehtyä vähäisen lumen vuoksi, mutta myös lenkkeilijöiden tulee turvallisuussyistä välttää pururadan käyttöä.

-Heillä on siellä iso urakka, isommat kuuset kaadetaan ja aluskasvillisuutta siistitään, liikuntapaikkojen hoitaja Taisto Laakso kertoo.

Laakson mukaan pururadalle on juuri asennettu metsätöistä varoittavat kyltit.

Metsätyöt jatkuvat ainakin maaliskuun alkupuolelle saakka. Urjalan kunnan nettisivuille päivitetään tieto, kun käyttökielto päättyy. FL

Uusimmat