Lounais-Häme Somero

Lautakunnalta niukka puolto Someron urheilukentän isolle remontille

Jos valtuusto ei hyväksy 1,6 miljoonan remonttia, suunnittelu alkaa alusta.
Someron urheilukentän katsomon kunnostaminen tulee teknisen johtajan Marko Mäkisen mukaan lähivuosina joka tapauksessa eteen, sillä kantavat puurakenteet ovat märät. Arkistokuva on viime kesän Tiistaikisoista. Kuva: Tapio Tuomela
Someron urheilukentän katsomon kunnostaminen tulee teknisen johtajan Marko Mäkisen mukaan lähivuosina joka tapauksessa eteen, sillä kantavat puurakenteet ovat märät. Arkistokuva on viime kesän Tiistaikisoista. Kuva: Tapio Tuomela

Someron urheilukentän remontointisuunnitelmat saivat jälleen lisäväriä, kun tekninen lautakunta käsitteli asiaa tiistai-illalla.

Tekninen johtaja Marko Mäkinen toi lautakunnalle esityksen, jonka mukaan 2,7 miljoonan euron hankesuunnitelman rinnalla tehty vaihtoehtoinen suunnitelma olisi kustannustehokkain ja käyttökestoltaan toimivin remonttiratkaisu.

Vaihtoehtoisessa suunnitelmassa urheilukentän, katsomon ja huoltorakennuksena hyödynnettävän lukion entisen väistötilan kokonaiskustannusarvio on 1,6 miljoonaa euroa (arvioitu valtionavustus 0,48 miljoonaa).

Näin ollen alkuperäiseen suunnitelmaan nähden säästöä tulisi noin miljoona euroa.

Urheilukentän peruskorjaus on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmassa vuosille 2020–2023. Hankkeeseen on osoitettu valtion rahaa 270 000 euroa ensi vuodelle. Suunnitelma on ohjeellinen ja sen toteutuminen riippuu muun muassa hankkeiden kustannustasosta, toteutusvalmiudesta ja valtion talousarviosta.

 

Lautakunnan jäsen Riitta Lehtinen (sd.) esitti Jukka Lehtilän (vas.) kannattamana, että tekninen lautakunta ottaisi asiaan kantaa vasta kaupunginvaltuuston talousarviokokouksen jälkeen. Äänestyksessä he saivat taakseen Henry Seppälän (kok.) ja Anne Teräväisen (kok.).

Pohjaesityksen kannalla olivat Juha Salo (kesk.), Outi Laine (kesk.), Mikko Älli (kesk.) ja Harri Känkänen (ps.).

Äänestyksen mentyä tasan 4–4 puheenjohtaja Salon ääni ratkaisi.

 

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että ensi vuoden talousarviossa urheilukentän suunnitteluun varattaisiin 50 000 euroa ja toteutukseen yhteensä 200 000 euroa vuosille 2021–2022.

Mikäli valtuusto hyväksyy hankkeelle osoitettavat määrärahat siten, etteivät ne mahdollista teknisen lautakunnan esittämää toteutusta, on hankkeen suunnittelu aloitettava uudestaan.

– Oma mielipiteeni on, että joko urheilukenttä pitää remontoida teknisen lautakunnan esittämällä tavalla (1,6 milj.) tai sitä ei kannata remontoida lainkaan, tekninen johtaja Mäkinen sanoo.

Haastavassa taloustilanteessa urheilukentän remontointi puhuttaa, sillä Somero on hiljattain investoinut muun muassa uuteen Kiiruun kouluun ja monitoimitalon remonttiin.

– Kymmenen vuoden aikana kaupunki on investoinut karkeasti 45 miljoonalla eurolla. Ymmärrän, että käydään keskustelua siitä, mihin jatkossa panostetaan.

Valtuusto käsittelee ensi vuoden talousarviota 9. joulukuuta. FL

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic