Lounais-Häme

Lavatanssien ja Elviksen aikaan – Hyrsynkulmalla muisteltiin kultaista nuoruutta 1950-luvulla.

-Musta tukka ja pulisongit. Ja se laulo, uutta aikaa se laulo! Sillä oli tämmönen kitara. Ja mikä ihmeellisintä – nyt likat ette siellä sitten pyörry – se pyöritteli pyllyään näin! Elvis se oli nimeltään.

Seppo Lonnakko kertoo, mitä Virtasen sähköliikkeessä televisiossa aikanaan nähtiin. Mamma sanoi, että tuollainen kuvastin otetaan kotiin, lehmä myytiin ja sillä saatiin upouusi televisio. Se oli sitä aikaa se.

Hyrsynseudun Kyläyhdistyksen kuvaelma LAVALLA – Unto Mononen orkestereineen näytti, millaista oli nuoruus lavatanssien, rock’n’rollin ja näköradion aikaan. Vanhemman sukupolven edustajat esittivät itseään tai vanhempiaan nuoruutensa kulta-ajalla 1950-luvulla.

-Viime vuonna Hyrsynseudun Kyläyhdistyksellä oli kuvaelma Viimeinen Kevätjuhla, joka toi esille asioita koulumaailmasta 1960-luvun lopulta, kertoo tapahtuman promoottori Riitta Pyykkö.

Koulukuvaelma inspiroi tekemään sille jatkoa lavatanssien muodossa. Varsinaista juonta ja käsikirjoitusta ei ole, mutta harrastajanäyttelijät hauskuuttavat minkä ehtivät ja orkesteri soittaa klassikkotangoja. Tarkoitus on näyttää, millaista oli ennen vanhaan ja samalla muistella vanhaa Hyrsyn lavaa sekä 50 vuotta sitten menehtynyttä tangosäveltäjä Unto Monosta.

1940-luvulla sotavuosien aikana ja niiden jälkeen ilonpitoa pidettiin sopimattomana, joten voimaan astui tanssikielto. Laki rajoitti tanssimisen illan aikana vain yhteen tuntiin.

Sotien jälkeen lavoja alettiin kuitenkin rakentaa kyliin, sillä nuoria oli paljon. Tanssikielto kumottiin vuonna 1948 ja samoihin aikoihin rakennettiin vanha Hyrsyn lava, jota ei enää ole. Siellä kävi soittamassa itse Unto Mononen orkestereineen.

-Se ikäpolvi, joka oli tekemässä ensimmäistä lavaa eli 50-luvulla nuoruuttaan, ja muutti kaupunkiin työn ja rakkauden perässä. Kun sama sukupolvi tuli eläkeikään, he päättivät käynnistää Kyläyhdistyksemme toiminnan uudestaan. Toiminta on jatkunut polvelta polvelle, Pyykkö kertoo.

Lavatanssikuvaelmassa käsitellään niitä asioita, jotka olivat tuolloin tansseissa tyypillisiä. Pimeää pontikan ja varastettujen kellojen myyntiä, sätkän polttoa, mutta myös emännän etsimistä.

-Eihän nuoriso yhtään sen paheellisempaa ole tänä päivänäkään. Muoto oli vain ennen eri.

Kitaristi Kari Nieminen esittää kuvaelmassa Unto Monosta. Orkesterissa harmonikkaa soittaa Kari Santakangas ja Kaija Nummenpää laulaa. Molempien isä oli Lasse Santakangas, Unto Monosen ystävä ja hänen orkesterinsa hanuristi.

-Kahdeksan vuotta Mononen ja Santakangas soittivat yhdessä, sen ajan kun Mononen asui Somerolla, Santakangas kertoo.

-Olin viidentoista, kun tunsin Monosen. Hän oli viikon verran meillä joka vuosi ja poikkesi tietysti muutenkin. Päivät hän huilaili ja teki sävellystyötä. Kun illalla kaikki hommat oli tehty, hän ja isäni rupesivat soittamaan.

Nummenpää puolestaan muistelee laulaneensa pikkutyttönä syntymäpäivillä, Monosen säestämänä tietenkin.

-Hän oli kuin perheenjäsen aina jonkun aikaa. Leppoisa ja vitsikäs mies. Huonompia aikoja en halua muistella, ne olivat hänellekin aika vaikeita. Vasta hänen kuoltuaan ihmiset alkoivat hänet muistamaan. FL

 

Uusimmat