Lounais-Häme

Lavis tahditti Nice Runia Forssassa – katso video!

Naisten liikuntatapahtuman Nice Runin Forssan iltaa vietettiin eilen laviksen ja ripsivän sateen säestämänä.

Forssan Salaman nyt yhdettätoista vuotta valtakunnallisesti organisoima Nice Run keräsi Yhtiönpuistoon runsaat 800 liikkujaa. Määrä on koko lailla sama kuin edellisinä vuosina.

Nice Runin tämän vuoden uutuuksia ovat tapahtuman ensimmäinen naisjuontaja, forssalaislähtöinen Miia Nuutila ja liikuntapuolella lavatanssijumppa lavis.

Puolen tunnin lavis näytti niin tehokkaalta, että sitä seurannut Kutomon Fysioterapian ryhmän vetämä alkujumppa vaikutti jo näännyttävältä viiden kilometrin lenkille valmistautuneille. Mutta niin vain suurin osa naisjoukosta säntäsi lenkille. Ehkä he selvisivät helpommalla kuin lenkin sijasta jatkolaviksen valinneet muutama kymmen kuntoilijaa.

Lavista voi kuvailla tanssiaskelein tapahtuvaksi jumpaksi. Sitä rytmittävät liki kaikki lavatanssit kuten jenkka ja humppa sekä rokki, ripaska ja valssikin.

Laviksen on kehittänyt Valkealasta kotoisin oleva Sirkku Pusa, jolla on tanssitaustaa sekä kansantanssista että show-tanssista. Liikunnanohjaajana toimiessaan hän alkoi yhdistää ryhmäliikuntaan lavatanssin elementtejä. Näin syntyi tanssijumppa lavis, jonka Pusa on brändännyt parissa vuodessa ympäri Suomen Ruotsiin asti. Lavista voi nyt harrastaa sadoissa liikuntaryhmissä, myös Forssassa.

Tämänvuotisen Nice Runin avaustapahtumassa viikko sitten Vaasassa laviksen valitsi lenkin sijasta pari sataa naista, mutta paikalla olikin yli kaksi tuhatta kuntoilijaa.

Seuraavina päivinä Petarsaaressa ja Seinäjoella Nice Runissa oli molemmissa tuhatkunta osallistujaa. Lisättynä eilinen Forssan lukema, on Nice Runilla tälle kesälle jo noin viisi tuhatta osanottajaa.

Nice Runit jatkuvat tällä viikolla Järvenpäässä ja Hämeenlinnassa ja vielä elokuussa Kalajoella. FL

 

Uusimmat