Lounais-Häme

Leffa-arvio Läpi harmaan kiven

Aika jonka sain (Suomi, 2020). ★★ Ohjaus: Tuukka Temonen. Pääosissa: Olga Temonen, Sebastian Rejman, K-12, kesto: 104 min. Bio-Kaari & Forssan Elävienkuvien Teatteri.
Jaanan (Onlga Temonen) uusi elämä alkaa sairaalavuoteesta.
Jaanan (Onlga Temonen) uusi elämä alkaa sairaalavuoteesta.

Jaana Kivimäen arjen täyttää kahdesta tyttärestä huolehtiminen, väkivaltaisen miesystävänsä Markon nyrkkien väistely ja terapiana lajeista rakkain, ratsastaminen. Kun traaginen onnettomuus murtaa Jaanan selän, ihan kirjaimellisesti, on aika puntaroida eletty elämä uudelleen.

Tuukka Temosen uusin kokopitkä, vaimonsa ja pääosanesittäjä Olgan kanssa kirjoittama ja tuottama Aika jonka sain kahmi palkintoja Monacon The Angel Film Awards -festivaaleilla, mutta saavutus toki hämärtyi, kun tieto ko. festareiden käytännöistä suunnilleen myydä sertifikaatteja nousi julkisuuteen.

Aika jonka sain on ensimmäisestä kuvastaan viimeiseen kliseitä tukkoon tupattu draama, jonka käsikirjoitus ja varsinkin dialogi kuulostaa alakouluikäisen kirjoittamalta.

Onneksi tositapahtumien pohjalta rustatussa tarinassa on sentään pari pientä yllätystä, joita on luonnollisestikin dramatisoitu lisää elokuvallisiin tarkoituksiin.

Kertomus itsessään on toki ylevä ”vaikeuksien kautta voittoon” -faabeli, mutta tapa jolla se kerrotaan ei niinkään. Jos ei katsojaennätyksiä rikota, Aika jonka sain vie todennäköisesti kirkkaimman mitalin saman sanan käytöstä (tässä tapauksessa päähenkilön nimi Jaana) yhden elokuvan aikana.

Mutta jotain hirvittävän vilpitöntä ja hellyttävää Temosten tavassa tehdä elokuvia on. Vaikka kokonaisuus tulviikin naiiveja ja puhkikuluneita ratkaisuja, pariskunta Temoset tekevät elokuviaan niin suurella sydämellä ja rakkaudella taidelajia kohtaan, että sitä on pakko arvostaa.

Aina ei voi onnistua, eivätkä jotkut onnistu koskaan, mutta periksiantamattomuus on silti suuri hyve.

Olga Temonen vetää raskaan pääroolin kiitettävällä intensiteetillä, vaikkei kaikki tunnetilat ja nyanssit välttämättä katsomoon asti tunnukaan.

Pilvi Hämäläiselle, Micke Rejströmille ja Riitta Havukaiselle on jäänyt selkeät statistiroolit.

Ville Myllyrinne tekee kaikkensa, ettei vaikuttaisi hauskalta, ja jaffan juonnilla sekä iäkkään äidin kuskina toimimisella hyväksi mieheksi alleviivattu rooli jääkin pahasti alle.

Siinä missä Myllyrinne on läpeensä hyvä, Sebastian Rejmanin superrikollisen tunnistaa välittömästi mätisäkiksi siitä, että sänkinaaman joka toinen sana on synonyymi naisen sukupuolielimille.

Kuvissa piipahtavat myös Satu Silvo, Harri Moisio, Anu Sinisalo, Arttu Lindeman sekä Tommi Eronen.

Kokonaisuutena karmaisevan kliseinen siirappipulla, mutta omalla oudolla tavallaan myös hellyttävän symppis esitys.

Asiasanat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic