Leffa-arvio: Pelkkä elokuvatus
Pertti Jarlan kolmen ruudun Fingerpori-stripit on parhaimmillaan nerokkaita ja heikoimmillaankin hilpeyttä herättäviä, asioiden kaksoismerkitykseen luottavia nokkeluuksia, mutta elävien ihmisten valkokankaalta laukomina vitsit ovat vähissä ja huumori harvassa kuin kanalla hampaat.
Sen sijaan Mikko Koukin ohjaama ja Petja Lähteen kanssa kirjoittama Fingerpori on synkkä ja surrealistinen kuva nyky-Suomesta, joka on täynnä läpeensä alkoholisoituneita ihmisiä, natseja, monenmoisia pervoja sekä aina niin hauskoja kännissä alastomana örveltäviä, lihavia miehiä.
Koska Jarlan stripit ovat lyhyitä, sidosaineiksi ovat Kouki ja Lähde kirjoittaneet kohtauksia, jotka erottuvat lainatuista eniten sillä, että ne eivät ole lainkaan humoristisia.
Vaikka läppiä tulee joka suunnasta niin kuvallisesti kuin verbaalisestikin, osumatarkkuus jää silti vain muutamaan prosenttiin, joka on komedialle hirvittävän huono lukema.
Päärooleihin kiinnitetyt niminäyttelijät, Kari Väänänen, Santtu Karvonen, Pirjo Lonka ja Jenni Kokander, vetävät roolinsa pokan pettämättä, muistuttaen taitavasti maskeerattuina esikuviaan yllättävänkin paljon.
Fingerpori muistuttaa etäisesti elokuvaa, koska sitä katsotaan pimeässä teatterissa valkokankaalle heijastettuna. Muuta yhtäläisyyttä sillä ei taiteenlajiin ole.
