Lounais-Häme

Leffa-arvio: Roy Anderssonin outo maailma

Kohti ääretöntä (Ruotsi, 2019). ★★★ Ohjaus; Roy Andersson. Pääosissa: Jan-Eje Ferling, Bengt Bergius. K-12, kesto: 76 min. Forssan Elävienkuvien Teatteri.
Tarinoiden keskiössä on pappi, joka on menettänyt uskonsa.
Tarinoiden keskiössä on pappi, joka on menettänyt uskonsa.

Elokuvahistoria on varhaisvuosistaan alkaen tunnistanut auteurit, omaperäiset tekijät, jotka tekevät omanlaisiaan elokuvia muista tai mistään piittaamatta.

Ruotsalainen Roy Andersson kuuluu tähän harvalukuiseen joukkoon, ja jos Kohti ääretöntä jää jo 77-vuotiaan elokuvantekijän viimeiseksi, linja on säilynyt loppuun saakka.

Menestys mainosmaailmassa (mm. 1990-luvulla Osuusmeijeri Arlan mainossarja, jossa kaikissa meissä asui pieni lehmä) antoi Anderssonille mainetta ja mammonaa, ja niinpä mies on 2000-luvun alusta alkaen voinut omassa Studio 24:ssä Tukholmassa tehdä omia elokuviaan muista piittaamatta.

Kuten Anderssonin aiemmatkin teokset, Toisen kerroksen lauluja (2000), Sinä elävä (2007) ja Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014), myös Kohti ääretöntä jatkaa samalla linjalla.

Se on kokoelma pysähtyneitä ja irrallisia hetkiä askeettisissa lavasteissa, joissa ryhmä ihmisiä kokevat jotain, suurta tai pientä, arkista tai uppo-outoa.

Anderssonin maailma on yhtä aikaa julma ja kaunis, traagisen surullinen ja hillttömän hauska, riippuen katsojan omasta maailmankatsomuksesta ja kyvystä ymmärtää tavallaan Gary Larssonin Harhama-sarjakuvat mieleen tuovia välähdyksiä ihmiskunnan historiasta ja mahdollisesta tulevaisuudesta.

Kohti ääretöntä olisi uniikki mestariteos, mutta harmittavasti se toisintaa edellisten asetelmia ja askelmia liikaa, ollakseen täydellisen erikoinen, mutta Roy Anderssonin kummalliseen maailmaan kilahtaneille se tarjoaa jälleen matkan kohti jotain, vaikka sitten ääretöntä.

Uusimmat

Näkoislehti

20.10.2020

Fingerpori

comic