Leffa-arvio: Vakavasti taiteesta

Helene (Suomi, 2020). ★★ Ohjaus: Antti J. Jokinen. Pääosissa: Laura Birn, Johannes Holopainen. K-7, kesto: 122 min. Bio-Kaari
Taitelija ite (Laura Birn) ottaa mallista ja itsestään mittaa. Kuva: Andres Teiss www.teissphoto.com
Taitelija ite (Laura Birn) ottaa mallista ja itsestään mittaa. Kuva: Andres Teiss www.teissphoto.com

Julkisuudesta vetäytyneen taiteilija Helene Schjerfbeckin elämä muuttuu, kun nuori taiteenharrastaja ja Helenen ihailija Einar Reuter astuu tämän elämään.

Kaikki on päällisin puolin kunnossa Antti J. Jokisen elokuvassa Helene.

Sen jokainen kuva tulvii taidetta ja alleviivaa sen vakavuutta, taiteilijan työ kun on itsensä sisuksen repimistä näkyville, mutta valkokankaalta se tunteen palo ei tällä kerralla välity.

Taitavasti kameransa kanssa operoiva Rane Ronkainen kuvittaa Helene Schjerfbeckin (1862–1946) elämän muutaman vuoden ajanjaksoa hitaasti ja haudanvakavana, samalla tavalla kuin henkilöt epookissa sanovat sanottavansa.

Kaikessa painottuu eritoten se, että koska taide on vakava asia, nyt tehdään vakavaa elokuvaa.

Ja kuten taide-elokuvien kirjoittamattomiin sääntöihin tuntuu kuuluvan, myös Helene on hitaasti artikuloituja sanoja, tuijottelua kaukaisuuteen, pitkiä taukoja ja merkitseviä katseita.

Laura Birn tekee taatun hyvää työtä Helenenä, jonka sisäinen palo jää hyvästä tulkinnasta huolimatta kaiken ulkoisen tilpehöörin alle.

Johannes Holopainen jää Einarina Birnin Helenen varjoon.

Helenen äitiä taidokkaasti esittävän Pirkko Saision lisäksi tärkeä osansa on myös Kirsta Kososella Helena “Wester” Westermarckina, Helenen nuoruuden ystävänä.

Ammattimaisen vakavasti toteutettu henkilökuva yhdestä maamme kehutuimmasta taiteilijasta jää etäiseksi.

Pensselin vedot ovat tarkkoja ja värit oikein, mutta ihminen taiteen takana vain varjo.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

21.2.2020

Uusimmat