Lounais-Häme Forssa

Legendaarinen Forssan Pikkukahvila sulkee ovensa perjantaina – vakioasiakkaista on muodostunut perhe, joka jopa lomailee yhdessä

Forssan linja-autoaseman rakennuksessa 19 vuotta toiminut Pikkukahvila sulkee ovensa perjantaina. Kahvilaa jää kaipaamaan suuri perhe.
Tuttu näky Pikkukahvilassa. Raija Savolainen odottaa tiskin takana "neljän ruuhkaa", Jukka Palm syö lihapiirakkaa ikkunan edessä.

Jukka Palm – tai “Käyrä”, kuten hänet täällä paremmin tunnetaan – astuu Pikkukahvilaan sisään. Sanoja ei tarvita, vaan tiskin takana Raija Savolainen nappaa saman tien hyllyltä lihapiirakan ja alkaa täyttää sitä nakilla ja juustolla.

Tilaus on tehty samalla hetkellä, kun tuttu asiakas astuu kahvilan ovesta sisään.

– Kun joku “ydinporukasta” astuu sisään, katson aina kelloa, että “jahas, tähän aikaan päivästä hän ottaa sämpylän ja hän taas lihapiirakan, parin tunnin päästä he ottavat molemmat pullan”, Savolainen kertoo.

Kello on kaksi ja “Käyrän” lisäksi vain “Filtteri-Matti” eli Matti Kivistö istuu sivummalla juomassa kahvia. Pari tuntia myöhemmin kahdeksanpaikkainen kahvila on tupaten täynnä.

Savolaisen mainitsema ydinporukka on noin kymmenen henkilön joukko, joka on käynyt vuosikaudet Pikkukahvilassa päivittäin, suuri osa jopa useamman kerran päivässä. Kahvilaa pitävä Raija tuntee “ydinporukkansa” läpikotaisin ja ydinporukka tuntee Raijan.

Nyt tiivis ryhmä joutuu kuitenkin etsimään uuden kokoontumispaikan, sillä Pikkukahvila on viimeistä päivää auki perjantaina Raija Savolaisen jäädessä eläkkeelle.

Pikkukahvila ehti toimia Forssan linja-autoaseman rakennuksessa 19 vuotta. Vuosien ajan seinänaapurissa oli myös Raijan Esko-miehen omistama kauppa.

Vuosien varrella ydinporukka on hitsautunut yhteen ja muodostanut ikään kuin suuren perheen, joka auttaa toinen toistaan, viettää aikaa yhdessä myös kahvilan ulkopuolella ja jopa lomailee joskus yhdessä.

– Pidimme täällä esimerkiksi pikkujoulut. Sen lisäksi olemme olleet esimerkiksi häissä, syntymäpäivillä ja risteilyllä Pyhäjärvellä. Tänä kesänä meillä oli saunailta, Savolainen sanoo.

Ydinporukasta Savolainen tunsi ennestään vain yhden, joka sattui olemaan kansakoulussa hänen kanssaan samaan aikaan. Kaikkiin muihin hän on tutustunut Pikkukahvilassa.

– Tämä on tällainen sosiaalinen sulatusuuni. Porukassa on erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Tuskin olisimme muualla koskaan tutustuneetkaan, olemme me sellainen sekalainen seurakunta.

– Enemmän kuin kahvila, kuten yksi asiakkaista sanoo.

Viime päivinä kahvilassa on ollut haikea tunnelma. Perjantaina, kun kahvila on viimeistä päivää avoinna, ydinporukka kokoontuu yhteen vielä viimeisen kerran – mutta vain tässä paikassa.

– Varmasti tapaamme jatkossakin jossain, totta kai, Savolainen sanoo.

Kun “Käyrä” saa lihapiirakkansa syötyä, jälleen yksi tuttu vakioasiakas astuu sisään ja ojentaa tiskin yli lahjanaruin koristellun muovipussin, jossa on kahvipaketteja.

– Saatte sitten Eskon kanssa keitellä kotona, kuuluvat saatesanat.

Monelle asiakkaalle Pikkukahvilan lopettaminen tuntuu olevan kova paikka. Missäs nyt kokoonnutaan? Entä syödäänkö enää “nuoruusmuistoja”, “Simolan pullaa” tai “jötköö”, kuten viinereitä, pullia ja pullapitkoja kahvilassa kutsutaan.

– Täytyy varmaan lopettaa kahvin juonti, Palm veistelee.

Savolainen myöntää, että ikävä kahvilaa tulee, mutta on silti iloinen jäädessään eläkkeelle. Vihdoin ehtii tehdä kaikkea suunniteltua.

– Olin täällä aiemmin kuutena päivänä viikossa ja viimeiset pari vuotta viitenä päivänä. “Sitkun”-töiden lista on pitkä, Savolainen hymyilee. FL

Uusimmat