Lounais-Häme

Lempeyttä, liikuntaa ja hurttia huumoria

Anna Helena Nummenpää syntyi Haipon perheeseen 27.7.1916 Tammelan Torrolla ja asui siellä rippikouluikään asti. Lapsuusvuodet hän vietti Torron peltomaisemien keskellä.

Annan lapsuuskodissa oli kolme lehmää, joita lapset pelkäsivät.

-Muistan, kun juostiin pihalla ja äiti toi lehmiä metsästä. Yksi niistä oli pelottava ja me lapset lähdimme sitä karkuun, mutta minä olin kaikkein pienin ja jäin jälkeen. Ovella kaaduin rappusilla ja putosin niiden viereen nurkkaan. Muut löivät oven kiinni enkä päässyt sisään, Anna kertoo.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu.

-Lehmä ei huomannut minua! Anna nauraa.

Anna kertoo myös, mitä hänen lapsuudessaan tarkoitti sana kitupiikki.

-Kitupiikki oli sen ajan yksinkertainen öljylamppu. Kupissa oli lampun sydänlanka, johon tuli sytytettiin.

Kitupiikki-lamppuja käytettiin siihen aikaan yleisesti. Kitupiikin antama valo oli varsin kitulias.

Torron kylästä perhe muutti Somerolle, jossa Anna kävi rippikoulun. Kun Anna oli hiukan yli parikymppinen, tie vei asumaan Urjalankylään, jossa hän asui sota-aikana.

-Tampereen pommitukset näkyivät sinne asti kirkkaina öinä.

Urjalasta Anna muutti Tammelaan, Hykkilän Könnölle piiaksi vanhapoikaisäntä Osmo Jaakkolalle. Käytännössä hän hoiti emännän työt. Tässä työssä hän viihtyikin pitkään ja tapasi myös ensimmäisen tyttärensä isän Viljon. Kaija-tytär syntyi 1941.

Myöhemmin Anna meni naimisiin Artturi Nummenpään kanssa syntymäpäivänään vuonna 1952. Toinen tytär Seija syntyi 1953.

Ahkera nainen on työskennellyt monella alalla puutarhatöistä teurastamolle. Eläkkeelle hän jäi laitosapulaisen työstä Ruisluodossa. Töissä Anna kävi pitkätkin matkat yleensä pyörällä ja kävellen, mikä on tytärten mukaan hänen hyvän kuntonsa salaisuus.

Kun Artturi kuoli vuonna 1984, Anna muutti kirkonkylälle. Noin 15 vuotta sitten hän myöntyi muuttamaan Tammikartanoon, missä hän onkin asunut asukkaista pisimpään.

Kysyttäessä pitkän iän salaisuutta Anna nauraa.

-Että on sopivasti hölmö!

Tyttäret Kaija Simola ja Seija Sormunen kertovat, että Anna ei sure liikaa eikä ole katkera, vaikka elämä on ollut kovaa. Lisäksi Annalla on hyvä huumorintaju ja välillä hurttiakin huumoria.

Annan motto on: ”Ota kaikki vastaan laulellen, mitä ylhäältä annetaan”.

Ehkä se onkin pitänyt hänet pirteänä satavuotiaaksi asti. FL

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic