Lounais-Häme

Levollisin mielin kohti rääkkiä

Nuorgamista Helsinkiin juosten. Yhteensä 1426 kilometriä, vähintään maraton päivässä, keskimäärin 46 kilometriä.

Siinä forssalaisen Janne Korpelan kesälomaohjelma seuraavan kuukauden ajaksi.

Korpela kertoo valmistautuneensa koitokseen viimeisen kahdeksan kuukauden ajan. Treenijakso on sujunut yhtä selkäjumia ja norovitusta lukuun ottamatta hyvin. Tätä tapahtumaa varten takana on noin 400 harjoitustuntia, joista noin 300 on käsittänyt juoksua. Korpela kuvailee oloaan rääkin alla levolliseksi ja rauhalliseksi, toisaalta myös odottavaksi.

-En tiedä, voiko tällaiseen olla koskaan täysin valmis, mutta olo ei olisi näin rauhallinen, ellei takana olisi riittävästi harjoituksia, Korpela pohtii.

-Toisaalta olo on odottavakin. Energiaa on varastossa ja kroppa alkaa mennä jumiin, kun harjoitustunnit ovat pudonneet 15-16 viikkotunnista selvästi. Viimeiset pari viikkoa on menty aika lailla fiiliksen mukaan ja kropan pitämiseksi rentona ohjelmassa on ollut normaalia enemmän kävelyä ja venyttelyä, hän kertoo.

 

Matka kohti Nuorgamia käynnistyi torstaina aamulla. Ensin junalla Tampereen kautta Ouluun, josta matka jatkuu asuntoautolla Kemijärvelle ja sieltä Nuorgamiin. Rankka taival käynnistyy lauantaina klo 10 ja ensimmäisen päivän taival on 47 kilometrin mittainen.

-Ensimmäinen viikko sujuu varmaan sellaista 5.40–6.00-kilometrivauhtia. Loppua kohden vauhti hidastuu. Isot mäet pitää mennä kävellen, Korpela paljastaa.

 

Täydelle matkalle on lähdössä Korpelan lisäksi 13 muuta hurjapäätä. Reitin varrelta on tulossa mukaan etappijuoksijoita. Yhteistyö muiden juoksijoiden kanssa on tiivistynyt tapahtuman alla ja etenkin samassa asuntoautossa Korpelan kanssa matkaavien kanssa.

Säätiedotuksia Korpela ei suuremmin ole tutkinut. Lauantaille on luvattu Nuorgamiin 19 asteen lämpöä, mutta Korpela tietää kokemuksesta, että Lapissa ilma voi muuttua tunnissakin radikaalisti.

-Aamun tilanteen mukaan pukeudutaan. Mukana on kaikenlaista vaatetta talvikerrastosta t-paitoihin ja shortseihin. Itselleni ei ole suurta väliä, vaikka olisi kovin lämmintäkin, vaikka helpompi toki on juosta viileämmällä. Siihen on varauduttu, että Suomen kesässä tulee vastaan kaikenlaista keliä.

 

Korpela päivittää tilannetietoa Facebookissa sivustollaan Nuorgamista Helsinkiin juosten. Hän on iloisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon kiinnostusta ja kyselyjä Forssan Lehden toukokuisen jutun jälkeen hän on saanut paitsi tutuilta, ihan puolituntemattomiltakin.

-Myös kannustusta on tullut kivasti. Se antaa lisävirtaa urakkaan, hän kiittelee. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat