Lounais-Häme

Liian pitkä matka lasten luo

Tatiana Anikeevalla on kaksi aikuista tytärtä, Ira ja Anna. Kumpikin asuu nykyisin Venäjällä.

-Minulla on kova ikävä, Anikeeva suree äitienpäivän alla.

Tyttärillä on jo omia lapsia, Annalla kaksi ja Iralla yksi. Anikeeva odottelee, että näkisi heidät pian. Jokioisilla asuvan Anikeevan ja hänen miehensä Hannun pihalla on keinuja ja liukumäkiä odottamassa tyttärientyttärien vierailua.

Keinuja käyttää myös Anikeevan miehen lapsenlapsi.

-Hän sanoo minua babushkaksi, Anikeeva sanoo ylpeästi.

Anikeeva muutti nuoremman tyttärensä Annan kanssa Suomeen 12 vuotta sitten. Tytär oli silloin 13-vuotias ja murrosiän kynnyksellä elämä muuttui aika vaikeaksi.

-Kieli oli vaikeaa, ikä oli vaikea…

Välillä sellainen kunnioitus, jota venäläislapset yleensä osoittavat vanhempiaan kohtaan, oli hakusessa. Anikeeva sanoo, että hänen tyttärensä saattoi huutaa hänelle, mutta Hannulle tytär ei huutanut ikinä.

-Nyt Anna on diplomaattinen äiti. Hän ei ikinä huuda lapsilleen, mies sanoo.

Anikeevasta tuli äiti 22-vuotiaana. Hän sanoo, ettei hän ymmärtänyt, mitä äitiys on, mutta sen hän muistaa, miltä tuntui ottaa pienen vauvan käsi omaansa. Hän mietti, mitä vauvalle tulee tapahtumaan ja sitä, miten hän itse selviää vastuusta.

-Halusin antaa lapselle kaiken mahdollisen. Halusin olla hellä ja lempeä äiti.

Hänen mielestään pääasia on, että äiti on hyväntahtoinen ja viisas. Viisauden pitää tulla kokemuksesta, ei kirjasta.

-Ei haittaa, jos tekee alussa jotain väärin. Tärkeämpää on, että pystyy puhumaan lapsen kanssa ilman riitoja.

Kun Ira syntyi, elettiin Neuvostoliiton aikaa.

-Neuvostoliitossa ei ollut mahdollista löytää omaa asuntoa, joten asuimme vanhempieni luona.

Myös isovanhemmat kuuluivat tiukasti perheeseen. Anikeevan äiti oli inkeriläinen ja isä venäläinen.

-Mammani oli pehmeä inkeriläinen. Hänellä oli lämmin syli ja paljon rakkautta.

Elämä ei juuri helpottunut, kun Neuvostoliitto loppui ja alkoi Venäjän aika.

Anikeevalla oli kaksi pientä tyttöä ja hän osti asunnon.

-Olin pankissa töissä ja tein töitä seitsemästä iltakymmeneen.

Hän sanoo nyt, ettei hän kadu äitinä olemisesta mitään muuta kuin sen, että hän teki liian pitkää päivää.

Anikeeva sanoo, että venäläiselle äidille lapsi on aina lapsi. Murrosiän tiimellyksessä lapsi irtaantuu kauemmas, mutta tilanne tasoittuu parikymppisenä. Hän ei oikein ymmärrä, miksi suomalaiset lapset muuttavat pois kotoa niin nopeasti.

Tosin muutti hänenkin tyttärensä 18-vuotiaana takaisin Pietariin, kun hän löysi sieltä tulevan miehensä.

-Mikä on tämä kohtalo… miksi välillämme on niin pitkä matka, Anikeeva murehtii ja kertoo, että hän soittaa tyttärilleen joka päivä pitkiä skype-puheluita.

 

Toiveena normaali elämä pojille

Sajeda Naserilla on neljä lasta. Kaksi tytärtä, 27- ja 29-vuotiaat sekä 17- ja 25-vuotiaat pojat. Tyttäret ovat naimisissa ja asuvat Irakissa. Naser sanoo, että hän tietää, että tytärten miehet pitävät heistä hyvää huolta.

Mutta hän ja hänen miehensä halusivat lähteä Irakista poikiensa takia.

-Teen mitä vain heidän puolestaan.

Naser kertoo, että hänellä oli hyvä, arvostettu työ Irakissa. Niin kuin hänen miehelläänkin. Perheellä oli rahaa.

Hän ei kuitenkaan nauttinut elämästään.

-Nyt meillä ei ole rahaa, mutta elämä on kunnollista.

Viimeiset kymmenen vuotta Irakissa olivat raskaita. Samalla, kun hän yritti tehdä opettajan työnsä hyvin, hän pelkäsi koko ajan poikiensa ja miehensä puolesta.

-Pommit ja räjähdykset osuvat keneen tahansa, sukupuolesta riippumatta, mutta militia kidnappaa poikia ja miehiä.

Naserin mies huomauttaa, että militia on kuin mafia.

Naserit ovat sunneja ja koska perheen pojilla on sunni-nimet, he olivat jatkuvassa vaarassa.

-Kun olin 18, opiskelin ja tein kaikkea sellaista, mitä nuoret nyt yleensä tekevät. Suren, että omat poikani eivät ole voineet elää sellaista elämää. Poikieni opiskelut jäivät Irakin tilanteen takia kesken.

Forssan vastaanottokeskuksessa asuva Naser sanoo, että äidit ovat samanlaisia maasta riippumatta. Kaikki rakastavat lapsiaan.

Yksi ero suomalaisen ja irakilaisen äidin välillä on. Irakissa äiti ja lapset kulkevat tiiviisti yhdessä läpi elämän. Varsinkin äiti ja vanhin poika. Vanhin poika pitää huolen äidistä.

-Oma äitini asuu veljeni luona.

Äidit ovat pomoja perheissä. Naserin mies nyökkäilee vieressä. Äidit saavat kaiken anteeksi. Jos äiti suuttuu ja tekee silly things, niin ei haittaa. Äideillä on syynsä.

-Äiti ei ole controller boss, äiti on passionate boss.

Naserin vanhempi poika, Omar on valmis pitämään huolta äidistään. Eikä hänelle ole ongelmaa kuunnella äitiään. 25-vuotias kertoo äidilleen kaiken.

-Hänellä on nyt tyttöystävä eikä hänen tarvitse ihan kaikkea kertoa, Naser kuittaa.

Kun perheen vanhin poika syntyi, miehen suku juhli. Naser sanoo, ettei hän osaa kuvailla sitä tunnetta, kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyi, mutta miehen perheelle pojan syntymä oli suurempi tapahtuma.

Naser sanoo, että elämä olisi voinut olla helpompaa, jos olosuhteet olisivat olleet toiset. Omar muun muassa joutui vankilaan kesken opiskelujensa. Silloin Naser itki lastensa nähden.

-Silloin näytin olevani heikko, mutta muuten äidin pitää olla vahva. Lapsille ei saa näyttää pelkoa.

Suomeen tultuaan Naser on päässyt pikkuhiljaa painajaisistaan. Enää hän ei herää jokaiseen rapsahdukseen. Enää ei ole pelkoa, että joku tunkeutuu kotiin keskellä yötä.

Hän nauttii siitä, että arki palaa normaaliksi. Pikkuhiljaa.

-Olen taas löytämässä elämäni.

 

Lapsen syntymä oli euforista

Forssalainen Tuija Törmä on neljän lapsen äiti. Lapset ovat 19-, 15-, 13- ja 11-vuotiaita.

-Muistan, kun esikoiseni syntyi. Tunne oli euforinen, Törmä naurahtaa.

Hän muistaa olleensa superonnellinen.

Hän sanoo, että itse asiassa hän pelkäsi synnytystä, mutta se ei ollutkaan niin kamalaa kuin hän luuli.

-Olen isosta perheestä kotoisin, joten lapsimäärä oli meille jo alusta lähtien selvää.

Törmä sanoo hoitaneensa pienempiä sisaruksiaan 10-vuotiaasta lähtien.

-Sitä ei tarvinnut erikseen opetella.

Hän kuitenkin myöntää, että siinä vaiheessa, kun lapset olivat pienempiä, olisi ollut mukavaa, jos lähellä olisi ollut sukulaisten turvaverkko. Kun valvoo yöt ja päivät, alkaa kuka tahansa äiti väsyä.

-Onneksi mieheni on aina osallistunut kotitöihin.

Törmä haluaisi, että lapsista tulisi vastuuntuntoisia. Hän haluaisi, että lapset tietävät, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän haluaisi, että lapsista tulisi sosiaalisia ja he oppisivat ajattelemaan.

-En kiellä heitä tekemästä asioista. Paitsi silloin, kun he olivat pieniä, kielsin heitä menemästä joelle.

Törmät nimittäin asuvat aivan Loimijoen rantamilla. Törmä nauraa, että nykyisin hänen vanhin poikansa on aina veden äärellä; nuori mies nimittäin rakastaa kalastamista. Häntä ei enää tarvitse kieltää menemästä joelle.

Perheen esikoinen on jo lähes muuttanut pois kotoa. Hän on nimittäin armeijassa.

Toiseksi vanhin taas miettii paikkakunnan vaihtoa opintojen vuoksi.

-Tampereella olisi sentään sukulaisia. Oulu olisi liian kaukana 16-vuotiaalle.

Törmä on tosin itsekin muuttanut pois kotoa 17-vuotiaana eikä se hänen mielestään ollut paha paikka.

-En vielä tiedä, miten suhtaudun lasten kotoa lähtöön… Voi olla, että se on kamalaa, mutta en kuitenkaan halua estää lapsiani tekemästä asioita.

Silti hän haluaa tietää, missä hänen lapsensa ovat. Kun viestit kulkevat, on äidinkin helpompi olla. Hän uskoo, ettei huoli lapsesta ikinä pääty.

Törmä on palannut töihin mainostoimistoon hoitovapaiden jälkeen. Tosin kahden vanhemman kohdalla hän palasi töihin vuoden äitiysloman jälkeen; kahden nuoremman syntymän jälkeen hän oli kotona kolme vuotta.

-On varmasti asioita, joita olisin voinut tehdä toisin… On minulla sen verran itsesuojeluvaistoa, että kysyn lapsilta vasta sitten, kun he ovat viisikymppisiä, menikö äitiydessäni jossain kohtaa vikaan, Törmä nauraa.

Hän sanoo, että hän haluaa olla lasten arjessa mukana. Hän on välillä jääkiekko-, kuoro-, kuvis-, jalkapallo- tai teatteriäiti.

Hän on mukana myös koulun vanhempain toimikunnassa.

-Koulu tulee ykkösenä. Se pitää hoitaa hyvin, mutta harrastaakin saa ja pitää.

 

Äiti riensi auttamaan tuoretta äitiä

Argentiinasta Forssaan muuttanut Maria Mastropaolo-Särkijärvi synnytti esikoisensa Suomessa. Hän oli ollut maassa vasta niin vähän aikaa, ettei hän puhunut suomea.

-Se oli pelottavaa. Onneksi olin pyytänyt äitini Suomeen. Sanoin hänelle, tule nopeasti, ei vauva tule ulos niin nopeasti, Mastropaolo-Särkijärvi nauraa.

Hän puhuu miehensä Sepon kanssa englantia, joten synnytyssalissa mies käänsi kaikki lääkärien puheet englanniksi. Onneksi Mastropaolo-Särkijärvi on ammatiltaan englannin opettaja.

-Lääkärijutut olivat kuitenkin siinä ja siinä, Mastropaolo-Särkijärven kädet heiluvat.

Noh, synnytys sujui hyvin ja tuore äiti tunsi, miten kaikki paha unohtui. Hän sanoo, että se ilon tunne oli niin erilainen kuin mikään muu tunne.

Sekin, että äiti tuli Suomeen helpotti. Mastropaolo-Särkijärvi sanoo, ettei hän tiennyt, miten vauvoja hoidetaan.

-Anoppini on minulle kuin toinen äiti, mutta oma äiti on aina oma. Olemme todella läheisiä.

Mastropaolo-Särkijärven perheessä on nyt kolme lasta. Esikoinen Alli on 15, Nicolas 11 ja Lucas kolme. Perheen äiti sanoo, että kaikilla äideillä on samoja ongelmia, maasta riippumatta.

-Argentiinan taloustilanne on nyt niin huono, että elämä on aika turvatonta. Lapsia kidnapataan ja vaaditaan rahaa.

Argentiinassa tyttövauvan korviin laitetaan kultaiset korvarenkaat yhden päivän ikäisenä. Ja vauvan hiukset leikataan parin kuukauden iässä.

-Leikkasimme Allin hiukset kaksi ja puoli kuukautta vanhana. Mummo ja pappa olivat kauhuissaan!

Mastropaolo-Särkijärvi vakavoituu hetkeksi ja kertoo, että hän uskoo, että lasten kanssa auttaa puhuminen. Hän kyselee lapsiltaan päivän tapahtumista ja jos ei saa vastausta johonkin kysymykseen heti, hän kysyy uudelleen seuraavana päivänä.

-Haluan tietää, mitä heidän elämässään tapahtuu ja keitä heidän ystävänsä ovat. Haluan tietää, ovatko he onnellisia.

Se tuo hänelle turvallisen olon. Eikä se ole lapsiakaan haitannut. Itse asiassa Allin ystävät pyytävät Allia kysymään äidiltään asioita, joita he eivät uskalla kotonaan kysyä.

Mastropaolo-Särkijärvi sanoo, ettei hän ole tiukka äiti vaan avoin ja… voisiko sanoa hersyvä.

-Meillä halataan ja pusuillaan paljon.

Argentiinassa lapset asuvat kotona usein siihen asti, kunnes menevät naimisiin. Mastropaolo-Särkijärvi asui perheen kakkosasunnossa veljensä kanssa siihen asti, kunnes muutti Suomeen. Vanhemmat maksoivat kaiken opiskeluajan kustannukset. Argentiinassa ei näes ole opintotukisysteemiä.

-Kun Alli lähtee opiskelemaan, me muutamme hänen perässään, Mastropaolo-Särkijärvi nauraa. FL

 

Asiasanat

Uusimmat