Lounais-Häme Forssa

Liikkeellä saa elämään parempia vuosia: liikuntaneuvonnasta vinkit kunnon kohentamiseen

Maksuton liikuntaneuvonta kannustaa pitämään itsestä huolta.
Erityisliikunnanohjaaja Sirpa Polo ehdotti asiakkaalleen Jorma Kalliolalle ohjattua kuntosaliliikuntaa. Salijumppa auttaa lihasvoiman ja tasapainon ylläpitämisessä.

Forssan seudulla on paljon aikuisia ja ikäihmisiä, jotka eivät liiku terveytensä kannalta tarpeeksi. Viime syksynä alkaneella liikuntaneuvonnalla pyritään innostamaan näitä ihmisiä liikkumaan heille itselleen mieluisalla tavalla.

Uusi, maksuton palvelu näyttää tulleen tarpeeseen. Neuvonnalla on ollut kysyntää ja se on tuottanut jo tuloksia, kun sen avulla on saatu ihmisten kunto ja toimintakyky nousemaan.

– Toiminta alkoi marraskuussa 2017, ja vähitellen se on lisännyt suosiotaan. Edelleen mahtuu uusia asiakkaita mukaan, kertoo erityisliikunnanohjaaja Sirpa Polo Forssan kaupungilta.

Liikuntaneuvontaa antavat alueen terveyskeskuksissa Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän aikuisneuvonnan terveydenhoitajat ja Forssassa myös kaupungin erityisliikunnanohjaaja Sirpa Polo.

– Alkuun liikuntaneuvontaan pääsi lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä, mutta nyt tänne voi myös ihan itse soittaa ja ilmoittautua, Polo kertoo.

Liikuntaneuvonta on tarkoitettu hyvinvointinsa kannalta riittämättömästi liikkuville aikuisille ja ikäihmisille. Neuvonnan tavoitteena on motivoida asiakas liikkumaan itselleen sopivalla tavalla niin, että oma terveys paranee.

– Asiakkaita on tietysti monenlaisia, mutta suuri osa heistä on niin sanottuja nollaliikkujia, jotka eivät liiku oikeastaan yhtään. Heidät yritämme saada jollakin tavalla liikkeelle. Ei suoraan aloittamaan uutta liikuntaharrastusta, vaan vaikka nousemaan sohvalta ja liikkumaan vähän enemmän kotosalla.

Liikuntaneuvontaa tarvitaan, koska tutkimusten mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista liikkuu liian vähän. Liian vähäinen liikkuminen ja pitkäkestoinen istuminen lisäävät terveysriskejä, joista aiheutuu inhimillisiä haittoja ja yhteiskunnalle miljardiluokan kustannuksia.

Liikuntaneuvonta ei ole personal trainer -tyyppistä toimintaa, jossa ohjaaja juoksee asiakkaan rinnalla tai opastaa kädestä pitäen liikkeitä salilla. Neuvonnassa edetään pienin askelin, neuvotellen ja keskustellen. Prosessi etenee rauhallisesti ja vaiheittain.

– Teemme aluksi kartoituksen, jossa selvitämme millainen asiakkaan tilanne on ja minkälaiseen liikuntaan hän on valmis. Asiakas asettaa itse ne tavoitteet, joihin hän pyrkii, Polo sanoo.

Asiakasta ei patisteta rankan hikiliikunnan pariin, vaan liikkeelle lähdetään pehmeästi. Joillekin ylipainoisille ja huonokuntoisille asiakkaille liikunta voi olla varovaista liikettä kotona, vaikka nousemista sohvalta ylös seisomaan. Hieman parempikuntoisille sopivaa liikuntaa saattaa olla kävely tai uinti. Tavallinen arkiliikuntakin on arvossaan.

– Hissin käyttämisen sijasta voi kävellä rappuja. Eikä se tarkoita alhaalta seitsemänteen kerrokseen kiipeämistä, vaan hissillä voi mennä kuusi kerrosta ja kävellä sen yhden.

Forssalainen Jorma Kalliola harrasti aiemmin monenlaista liikuntaa, mutta diabetes pysäytti miehen ja vei kunnon alas.

Viime syksystä asti liikuntaneuvonnan asiakkaana ollut Kalliola kehuu palvelua. Yhdessä miettimällä hänelle on löytynyt sopivaa liikettä, joka on jo kohentanut kuntoa.

– Liikkuminen on lisääntynyt. Kuntopyöräily on suosikkini, Kalliola kertoo.

Kuntopyörän polkemisen lisäksi Kalliola käy kävelemässä ja leikkaa ruohoa. Kunto on liikunnan ansiosta noussut sen verran, että hän uskaltaa pohtia paluuta vanhojen suosikkilajien pariin.

– Hiihtämään kun pääsisi. Niin ja uintiakin olisi vielä kiva kokeilla. FL

Liikkeellä parempaa kuntoa kohti

Liikuntaneuvonta on asiakaslähtöistä ammattilaisen ja asiakkaan vuoropuhelua.

Forssan seudulla neuvontaa antavat terveyskeskuksissa hyvinvointikuntayhtymän aikuisneuvonnan terveydenhoitajat sekä Forssassa myös kaupungin erityisliikunnanohjaaja Sirpa Polo.

Neuvonta on vaiheittain etenevä tavoitteellinen prosessi, joka voi sisältää useita tapaamisia ja/tai yhteydenottoja.

Asiakasta tuetaan tunnistamaan vahvuutensa sekä liikkumisen mieltymykset ja merkitykset, asettamaan realistiset tavoitteet sekä tekemään konkreettinen liikkumis- ja aktivoimissuunnitelma.

Neuvonta on maksutonta.

Uusimmat