Lounais-Häme

Lisää tietoa New Yorkin tuhoisasta limusiinionnettomuudesta - limusiini ei ollut läpäissyt katsastusta eikä kuljettajalla ollut lupia

New York
09.10.2018, 01:32

Ulkomaat

New Yorkissa väkijoukkoon syöksynyt limusiini ei ollut läpäissyt katsastusta eikä kuljettajalla ollut tarvittavia lupia, kertoo New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo. Hänen mukaansalimusiinia ei olisi saanut päästää tielle ollenkaan.
Kaksikymmentä ihmistä kuoli lauantaina New Yorkin osavaltiossa, kun limusiini syöksyi ihmisten sekaan. Poliisin mukaan limusiini ei pysähtynyt risteyksessä, vaan jatkoi matkaansa parkkipaikalle ja törmäsi parkkeerattuihin autoihin.
Limusiinionnettomuudessa kuoli yhteensä 20 ihmistä, joista 18 oli auton matkustajia ja kaksi jalankulkijoita.
Limusiiniyhtiö ei saa harjoittaa liiketoimintaa ennen kuin tutkinta on saatu päätökseen. Poliisin mukaan yhtiön toimintaa on tutkittu jo aiemmin.

STT

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic