Lounais-Häme

Lisää verkostoja, yhteistyötä ja markkinointia

Kun Suvi Liljeqvist pari viikkoa sitten aloitti uudessa yritysasiamiehen toimessaan, hän halusi aivan ensin kiertää tutustumassa paikallisiin yrityksiin.

-Uskon, että monet tärkeät asiat nousevat yrityskentästä, tapaamalla paikallisia toimijoita, hän sanoo.

Liljeqvist haluaa keskittyä ainakin neljään osa-alueeseen: kunnan markkinointiin, yrittäjäyhteistyöhön, yritysneuvontaan sekä matkailun kehittämiseen.

Tärkeintä hänestä on saada kunnalle positiivista näkyvyyttä ja tukea yrittäjien arkea. Lisääkin yrittäjiä kuntaan kaivattaisiin.

Pirkkalassa asuva Liljeqvist tuli Jokioisille Asikkalan kehittämispäällikön tehtävistä. Koulutukseltaan hän on hallintotieteen maisteri ja tradenomi (ylempi AMK), erikoistumisalana kunta-ala ja julkishallinto, hallinto-oikeus ja yritystoiminta.

-Olen aiemmin toiminut sekä kunta- että yrityspuolella kehittämistehtävissä. Uskonkin, että osaan nähdä sekä yritys- että kunta-alan tarpeet ja taustat, hän sanoo.

Erityisesti Liljeqvist aikoo satsata yhteistyöhön yritysten kanssa sekä kunnan kehittämistyöhön. Yhteistyö lähtee verkostoitumisesta. Usein yritysasiamiehen roolina onkin toimia linkkinä kahden osapuolen välissä.

Kun Liljeqvist on tutustunut paikallisiin yrityksiin, hän haluaakin aktivoida yrittäjiä ja saattaa eri alojen toimijoita yhteen.

-Luvassa on yrittäjäiltoja sekä yrittäjien aamukahveja. Kuuntelen myös herkällä korvalla ja välitän toiveita ja kehitysehdotuksia kuntaan päin, hän sanoo.

Tärkeää on myös työllistämisen edistäminen.

-Autan, jos vaikka jokin paikallinen yritys tarvitsee lisätyövoimaa, mutta ei ole aikaa tai resursseja rekrytointiin, Liljeqvist sanoo.

Kunnat joutuvat nykypäivänä kehittämään markkinointia ja profiloitumaan entistä tarkemmin. Kunnan markkinoinnin kehittäminen, näkyvyyden lisääminen ja tonttikaupan edistäminen on iso osa myös yritysasiamiehen työsarkaa.

-Ensin täytyy miettiä, mitä markkinoidaan ja miten. Kunnan uudet nettisivut aukeavat kevätkesällä, ja muutenkin pyrimme lisäämään näkyvyyttä. On messuja ja perinteistä markkinointia. Myös sosiaalinen media täydentää hyvin palettia, Liljeqvist kaavailee.

Jokioisten valttina Liljeqvist näkee hyvän sijainnin ja suhteellisen monipuolisen yrityssektorin. Se, mitä hän haluaisi viedä eteenpäin, on maaseudun kehittäminen.

-Elinvoimainen maaseutu on kunnan vahvuus. Tietotaitoa täällä on jo tosi paljon, ja myös tonttivaranto on hyvä. Täällä on paljon potentiaalia. Maaseudulle voisi miettiä niin matkailubisnestä kuin erilaista tuotantotoimintaakin.

Liljeqvist uskoo myös kuntien väliseen yhteistyöhön näkien etenkin rajanaapureiden kanssa tehtävän sekä alueellisen yhteistyön tärkeänä.

Juttelemaan yrittäjäasiamiehen kanssa voi tulla kuka tahansa kuntalainen.

-Kannattaa tulla, jos on vaikka idea tapahtumaan tai yritykseen. Voidaan sitten yhdessä katsoa sitä ja pohtia sopivia tiloja ja tontteja ja muuta, mitä toiminnassa tarvitaan. FL

Mikä yritysasiamies?
Kunnan yritysasiamiehen tehtävänä on pitää yhteyttä kunnassa toimiviin yrityksiin. Yritysasiamies vastaa myös kunnan yritystonttien markkinoinnista ja pyrkii vireyttämään kunnan yritystoimintaa.Jokioisten yritysasiamiehen toimi on määräaikainen ja kestää kaksi vuotta. Sitä on mahdollista tarvittaessa jatkaa.Hakijoita Jokioisten yritysasiamiehen paikkaan oli 22.Ypäjän kunta ostaa yritysasiamiehen palvelunsa Jokioisilta.Aiemmin vastaavaa toimintaa hoiti Forssan seudun kehittämiskeskus. Forssan kaupunki osti kuitenkin vuonna 2015 naapurikuntien osakkeet ja kehittämiskeskus siirtyi Forssalle. Tämän jälkeen naapurikunnat ovat vastanneet toiminnasta itse.

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic