Lounais-Häme Forssa

Liukastelijoita kipsattavana Forssan päivystyksessä – Muutkin kuin iäkkäät kävelijät kaatuvat

Liukastuneita on hakeutunut Forssan sairaalaan alkuviikolla hieman tavanomaista enemmän.
Forssan sairaalan kipsimestari Tomi Peltonen on kipsannut viime päivinä tavallista enemmän liukastumisesta aiheutuneita murtumia. Arkistokuva. Kuva: Tapio Tuomela
Forssan sairaalan kipsimestari Tomi Peltonen on kipsannut viime päivinä tavallista enemmän liukastumisesta aiheutuneita murtumia. Arkistokuva. Kuva: Tapio Tuomela

Alkuviikon pääkallokelit ovat näkyneet Forssan sairaalan päivystyksessä pienenä piikkinä potilasmäärissä.

– Maanantai-illalla ja tiistaiaamulla liukastuneita potilaita on ollut jonkin verran tavallista enemmän, kipsimestari Tomi Peltonen kertoo.

Kanta-Hämeen keskussairaalan päivystystä kulkuväylien liukkaudesta johtuvat kaatumiset eivät ole ruuhkauttaneet.

– Tiistain osalta ei ole ollut poikkeamaa tavalliseen talvipäivään. Normaalistikin hoidamme useita kaatumisvammoja päivittäin, osastonylilääkäri Teemu Koivistoinen kertoo.

Ikäihmiset saattavat pysytellä kotona

Vuoden 2017 helmikuussa Suomessa vietettiin “kansallista kaatumispäivää”, kun useat sairaalat täyttyivät liukastuneista potilaista.

Koivistoinen arvelee, että ihmiset saattavat nykyisin olla valveutuneempia ja ottaa liukkausvaroitukset vakavasti.

– Ikäihmisillä tasapaino ja liikkuminen heikkenevät, mutta he ovat varovaisia eivätkä lähde liukkaalla välttämättä ollenkaan liikkeelle.

Myös Peltonen vahvistaa kaatumisia tapahtuvan kaikenikäisille.

– Tiistainakin potilaita oli ihan laidasta laitaan ja hyvin nuoriakin.

Kaatumisia tapahtuu myös muille kuin kävelijöille.

– Kaikki eivät todellakaan ole jalkaisin liikkeellä. Polkupyörällä liikkuminen liukkaalla on melkoinen riski, Peltonen huomauttaa.

Kaatumisesta monenlaisia vammoja

Kaatumisesta aiheutuvat vammat ovat yleensä eriasteisia ranne-, nilkka- ja päävammoja. Liukastuja saattaa loukata myös lonkkansa tai häntäluunsa.

Nastakengillä tai liukuesteillä liukastumisen riskiä voi yrittää välttää.

– Kannattaa myös seurata säätä ja miettiä, onko pakko lähteä liikkeelle, Peltonen toteaa. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat