Lounais-Häme

Löfven luopuu hallitustunnusteluista, ei edelleenkään sopua yli blokkirajojen

Tukholma
29.10.2018, 11:58

Ulkomaat

Ruotsissa sosiaalidemokraattien johtaja Stefan Löfven luopuu hallitustunnustelijan tehtävästä. Hän ilmoitti valtiopäivien puhemiehelle, ettei ole onnistunut löytämään puolueblokkirajat ylittävää yhteisymmärrystä.
– Nykytilanteessa minulla ei ole mitään mahdollisuutta muodostaa hallitusta, jonka valtiopäivät hyväksyisivät, Löfven sanoi.
Hän luonnehtii keskustelujaan muiden puoluejohtajien kanssa rehellisiksi. Hän ei kertonut tarkemmin niiden sisällöstä.
Löfven sanoo, että kaikesta huolimatta hän uskoo blokkirajat ylittävän hallitusratkaisun olevan paras. Hän sanoo myös olevansa edelleen käytettävissä.
Löfven sai hallitustunnustelijan tehtävän kaksi viikkoa sitten sen jälkeen, kun maltillisen kokoomuksen johtaja Ulf Kristersson ilmoitti epäonnistuneensa omissa tunnusteluissaan.

STT

Kuvat:

Uusimmat