Lounais-Häme

Löfven luopuu hallitustunnusteluista – vahvin arvaus seuraajaksi keskustan Lööf

Tukholma
29.10.2018, 13:50

Ulkomaat

Ruotsissa arvuutellaan seuraavaksi hallitustunnustelijaksi keskustan puheenjohtajaa Annie Lööfiä. Uutistoimisto TT:n haastattelemat valtiotieteilijät muun muassa arvioivat, että jos valtiopäivien puhemies Andreas Norlén antaa tunnustelijan tehtävän jollekulle uudelle puoluejohtajalle, Lööf voi olla vuorossa seuraava.
Sosiaalidemokraattien johtaja Stefan Löfven ilmoitti tänään luopuvansa tunnustelijan tehtävästä. Löfven ilmoitti valtiopäivien puhemiehelle, ettei ole onnistunut löytämään puolueblokkirajat ylittävää yhteisymmärrystä.
– Nykytilanteessa minulla ei ole mitään mahdollisuutta muodostaa hallitusta, jonka valtiopäivät hyväksyisivät, Löfven sanoi.
Valtiopäivien puhemies tapaa iltapäivän aikana Löfveniä lukuun ottamatta puolueiden puheenjohtajat. Sen jälkeen hän pitää tiedotustilaisuuden.

Puhemiehellä neljä yritystä

Löfven luonnehti keskustelujaan muiden puoluejohtajien kanssa rehellisiksi. Hän ei kertonut tarkemmin niiden sisällöstä.
Löfven sanoi, että kaikesta huolimatta hän uskoo blokkirajat ylittävän hallitusratkaisun olevan paras. Hän kertoi myös olevansa edelleen käytettävissä.
Löfven sai hallitustunnustelijan tehtävän kaksi viikkoa sitten sen jälkeen, kun maltillisen kokoomuksen johtaja Ulf Kristersson ilmoitti epäonnistuneensa omissa tunnusteluissaan.
Ruotsissa pidettiin valtiopäivävaalit syyskuussa. Hallituksen muodostamisesta ennustettiin jo tuolloin vaikeaa, sillä kumpikaan valtablokeista – porvarit tai punavihreä blokki – ei saanut paikkaenemmistöä. Ruotsidemokraateilla on halussaan lähes viidesosa valtiopäivien paikoista.
Puhemies Norlénilla on yhteensä neljä mahdollisuutta nimittää hallitustunnustelija. Jos kaikki yritykset epäonnistuvat, Ruotsissa järjestetään uudet vaalit.

STT

Kuvat:

Uusimmat